Siirry sisältöön

Keskustan varapuheenjohtaja, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen: Uudistusten ketjulle askelmerkit

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään 15 itsehallintoalueen puitteissa. Kolme aluetta järjestää soten isomman naapuri-itsehallintoalueen kanssa yhdessä. Sote-uudistus merkitsee sitä, että jatkossa kunnat eivät enää järjestä eivätkä rahoita sosiaali- ja terveyspalveluita.

– Sote-uudistuksen olennaisin asia on, että saamme turvattua ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelut lähellä ihmistä kaikkialla Suomessa. Oikea-aikaisen hoidon ja sujuvien hoitoketjujen kannalta on olennaista, että sosiaalipalvelut, perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito ovat saman järjestäjän käsissä ja ihmisten pomputtelu saadaan minimoitua, puolueen varapuheenjohtaja, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen listaa uudistuksen keskeisiä tavoitteita.

Itsehallintoalueiden perustaminen jo vakiintuneen maakuntajaon pohjalle luo toimivan pohjan myös muulle aluehallinnolle. Itsehallintoalueet tehdään heti vuoden 2019 alusta lähtien monitoimialaisiksi. Yksityiskohtainen valmistelu eri tehtävien kokoamiseksi itsehallintoalueille alkaa toimestani välittömästi.

Itsehallintoalueet ovat jättiuudistus suomalaisessa yhteiskunnassa. Otamme nyt historialliset askeleet kohti kansanvaltaista aluehallintoa. On tärkeää, että uudistustyössä ovat laajasti mukana päättäjät ja muut toimijat paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

– Hallitus osoitti ratkaisullaan sopimisen tahtoa ja kykyä. Molempia tarvitaan myös muista isoista asioista päätettäessä. Kiitän kaikkia hallituspuolueita tahdosta löytää yhteiset ratkaisut monimutkaiseen ja kauaskantoiseen asiaan, toteaa Anu Vehviläinen.

Lue seuraavaksi

Keskusta vetoaa vastuullisen kampanjoinnin puolesta
Kuntaliitto ja puoluesihteerit kutsuvat kaikki mukaan tekemään vuoden 2025 kuntavaaleista onnistuneet ja osoittamaan, että demokratia on edelleen vahvasti yhteiskuntamme perusta. Kunnat ja kaupungit, kuntalaiset ja kuntapäättäjät ansaitsevat laadukkaita päätöksiä ja rakentavan keskusteluilmapiirin.
27.2.2025 / Uutiset
Keskustalla malli: Ikäihmiset ansaitsevat parempaa kuin nyt
Keskusta antaisi hyvinvointialueille nyt lisäaikaa saada taloutensa kuntoon, jotta hoitajia ei tarvitse irtisanoa tai hoivakoteja ajaa alas. Kelakorvaukset Keskusta siirtäisi hyvinvointialueille eikä rahoissa jo valmiiksi rypeville terveysfirmoille. Keskusta toteuttaisi myös omalääkäri- ja -hoitajamallin. Muun muassa nämä keinot kertoi Keskustan kansanedustaja Hanna-Leena Mattila ryhmäpuheessa, kun eduskunnassa keskusteltiin Keskustan jättämästä välikysymyksestä arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta.
25.2.2025 / Uutiset
Keskusta ei usko keskittävään kulttuuripolitiikkaan
Jopa kulttuurin saralla nähdään, että kokoomus-perussuomalaisen hallituksen sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Hallitus leikkaa rajusti palveluita ja vie toimintaedellytyksiä ympäri Suomen teattereilta, orkestereilta, museoilta ja festivaaleilta, huomautti Keskustan Hanna Kosonen Keskustan ryhmäpuheessa eduskunnan puhuessa kulttuuripoliittisesta selonteosta.
24.2.2025 / Politiikka
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan varapuheenjohtaja, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen: Uudistusten ketjulle askelmerkit