Siirry sisältöön

Puska: Mitä Vapaavuori tekee Helsingin ongelmille?

Mitä Vapaavuori tekee Helsingin ongelmille?

21 suurinta kaupunkia tulivat Keskustan linjalle yhteisessä kannanotossaan, jonka mukaan ”koko maan voimavarojen hyödyntäminen on pienen maan kansallinen etu”.

Isommat ja pienemmät kaupungit ja kunnat ovat yhdessä Suomi. Siksi koko maata on kehitettävä mahdollisimman tasapainoisesti. Hyvän elämän on oltava mahdollista kaikkialla Suomessa, niin kaupungeissa kuin maaseudulla.

Helsingin puuhakas pormestari näyttää kuitenkin irtaantuvan kaupunkien yhteisestä kannanotosta, vaikka muste sen allekirjoituksissa on hädin tuskin kuivunut.

Pidän erittäin valitettavana, että nimenomaan pääkaupungin pormestari on valinnut vastakkainasettelun tien ja perusteettomien väitteiden esittämisen maakuntauudistuksesta. Helsinki on koko Suomen pääkaupunki, jonka kaikki suomalaiset varmasti haluavat menestyvän. Vastakkainasettelun sijaan tarvittaisiin yhteistyötä ja sopimista.

Luulen tavallisten helsinkiläistenkin kohta kysyvän, milloin Vapaavuorella riittää aikaa Helsingille ja niille ongelmille, jotka moni kohtaa arjessaan?

Listan kärjessä ovat pitkäaikaistyöttömyys, pitkät jonot lääkärille ja muihin palveluihin ja kaupunginosien välinen eriarvoistuminen. Hiilenpoltto jatkuu, vaikka nyt kaikin tavoin olisi edistettävä kiertotaloutta. Helsinkiin tarvitaan lisää puistoja ja viheralueita sen sijaan, että niille rakennetaan, kuten Keskuspuistolle on käymässä.

Pääkaupungin lähidemokratiaa on vahvistettava – nyt tavallisen helsinkiläisen ääni ei kuulu päätöksenteossa.

Nyt näyttää siltä, että pormestarin aika menee vain valta- ja puoluepolitikointiin. Toivottavasti Vapaavuori harkitsee uudelleen linjaansa. Yhteistyöllä Suomea on aina rakennettu.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuska: Mitä Vapaavuori tekee Helsingin ongelmille?