Siirry sisältöön

Sote-uudistuksen päälinjoista ratkaisu

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Syntynyt sopu toteuttaa hyvin Keskustan uudistukselle asettamat tavoitteet. Ratkaisulla voidaan nykyistä paremmin turvata tasa-arvoiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut koko maassa. Hoitoon ja hoivaan pääsy helpottuu ja ihmisten pompottelu luukulta toiselle vähenee, kun resursseja pystytään ohjaamaan suunnitelmallisemmin. Uudistus luo hyvän pohjan myös Keskustan pitkäaikaiselle tavoitteelle kansanvaltaisesta maakuntapohjaisesta aluehallinnosta.

Uudistus lisää kansalaisten valinannavapautta, kun heillä on tulevaisuudessa entistä paremmat mahdollisuudet valita palvelujensa tuottaja julkisen, yksityisen ja ns. kolmannen sektorin väliltä.

Hallitus tarkentaa sopuratkaisun sisältöä myöhemmin lauantaina. Kokonaisuudessaan sote-linjaus julkistetaan ensi maanantaina

Lue seuraavaksi

Keskusta jätti Liike Nytin kanssa tiistaina välikysymyksen nuorten työttömyydestä ja nuorten tulevaisuususkon heikkenemisestä.
3.6.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomen oltava maailman turvallisin maa naisille – lähisuhdeväkivaltaan puututtava nykyistä kovemmin
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii määrätietoisia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ja erityisesti lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi Suomesta.
27.5.2026 / Uutiset
Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSote-uudistuksen päälinjoista ratkaisu