Skip to content

Suomen suurin poliittinen mentoriohjelma alkaa

Mentoreina toimivat muun muassa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ja europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki.

– Vaikuttajakiihdyttämö osoittaa, että vaikuttaminen kiinnostaa nuoria. Kesken haun jopa lisäsimme ohjelmaan hyväksyttävien lukumäärää, jotta mahdollisimman moni voitiin ottaa mukaan. Keskustan tavoite on mahdollistaa mentorointi sellaisillekin nuorille, jotka vielä etsivät omaa reittiään, tai joilla ei muuten ole mahdollisuutta saada sparrausta vaikkapa kansanedustajilta, Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoo.

Vaikuttajakiihdyttämö alkaa keskiviikkona 13.9. klo 9.30 -14 Helsingissä eduskunnan päärakennuksen auditoriossa järjestettävällä seminaarilla, johon ohjelmaan osallistuvat nuoret saapuvat kuulemaan, keskustelemaan ja oppimaan lisää vaikuttamisesta. Median edustajilla on mahdollisuus seurata tilaisuutta.

Tällä viikolla mentoriparit myös tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa. Seuraava mentorikohtaaminen on lokakuussa mentoripuhelun merkeissä. Mentoriohjelman puitteissa järjestetään kaksi seminaaripäivää, neljä mentorointitapaamista sekä kolme mentoripuhelua.

Vaikuttajakiihdyttämö hyödyntää monenlaisia eri työskentelytapoja perinteisen kahdenkeskisen mentoroinnin lisäksi. Oppimateriaaleiksi työstetään muun muassa lyhyitä koulutusvideoita vaikuttamiseen liittyvistä aiheista. Ne tulevat olemaan avoimesti kaikkien hyödynnettävissä myös mentoriohjelman ulkopuolella. Ohjelma kestää toukokuuhun 2018.

Keskusta, Keskustan eduskuntaryhmä, Keskustanuoret sekä Keskustan Opiskelijaliitto järjestävät Vaikuttajakiihdyttämön yhteistyössä.

Lue seuraavaksi

Keskustan Kurvinen eduskuntapuheessaan: Keskustan talousvaihtoehto on vastuullinen ja inhimillinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan.
29.11.2023 / Uutiset
Keskustan Kurvinen: Keskustan vaihtoehto on rohkaiseva ja vastuullinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan. Lähipalveluita ja kunnon liikenneyhteyksiä tarvitaan Keskustan linjauksen mukaan ihan kaikkialla Suomessa.
29.11.2023 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Puoluevaltuuston kokouksen toinen päivä 26.11.2023
Puoluevaltuuston sunnuntaipäivä alkoi talousseminaarilla. Kokouksen päätösasioissa mm. eurovaaliehdokkaiden asettaminen.
27.11.2023 / K-Studio
EtusivuAjankohtaistaUutisetSuomen suurin poliittinen mentoriohjelma alkaa