Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen Keskustan Vihreässä Vapussa Helsingissä 1.5.2016 klo 13.15
(muutosvarauksin)
Hyvät vapunviettäjät,
Suomalaiset äänestivät vuosi sitten eduskuntavaaleissa muutoksen puolesta. Keskustan tärkein vaalilupaus oli laittaa Suomi kuntoon. Tänä vappuna on paikallaan kysyä, mitä olemme saaneet aikaan. Vastaan, että vaikka meillä on edelleen monia ongelmia ratkaistavana, että meno on muuttunut. Suomi on nyt oikealla tiellä.
Ammattiliitot neuvottelevat parhaillaan työnantajien kanssa yhteiskuntasopimuksesta. Se on ennen muuta työllisyyssopimus. Jotta työllisyys voi parantua, meidän on kyettävä tekemään suomalainen työ kannattavaksi.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus etenee vihdoin. Siinäkin hukattiin koko edellinen vaalikausi. Uudistus tehdään maakuntiin tukeutuen niin, että palvelut voidaan turvata ja lääkärille pääsee koko maassa myös tulevaisuudessa. Samalla toteutetaan historiallinen päätösvallan siirto valtion keskushallinnosta alueille. Uudistus antaa kokonaan uuden, rohkaisevan näkymän koko maan elinvoiman vahvistamiseen täältä Helsingistä Utsjoelle.
Myös yhteensä neljän miljardin euron säästöistä tälle vaalikaudelle on tänä keväänä päätetty.
Jokainen säästö on erittäin kipeä ja osuu aina johonkin ihmiseen. Nämä päätökset ovat kipeitä mutta välttämättömiä, koska velaksi elämisen on joskus loputtava.
Juha Sipilän hallituksen ensimmäisen toimintavuoden aikana maan tilanne on saatu hallintaan. Tästä eteenpäin meidän on käännettävä kaikki kivet, jotta saamme ihmisille töitä. Työttömyys on vakavin ongelmamme, ja sen ratkaisemiseksi meidän on tehtävä yhteistyötä. Siitä yhteiskuntasopimuksessakin on pohjimmiltaan kysymys.
Hallitus on jo päättänyt työllisyys- ja yrittäjyyspaketeista. Niillä parannetaan etenkin työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä, helpotetaan työllistämistä ja työllistymistä sekä jatketaan työntekoa ja yrittämistä hankaloittavan byrokratian purkamista. Lisää päätöksiä tehdään elokuun budjettiriihessä.
Useita tie- ja muita liikennehankkeita aloitetaan ja väyliä korjataan koko maassa. Nämä hankkeet elvyttävät taloutta ja parantavat osaltaan tuntuvasti työllisyyttä.
Tärkeintä kuitenkin on, että yhteiskuntasopimus viedään maaliin eli mahdollisimman laajasti työehtosopimuksiin. Veneenkeikuttamista emme tarvitse mistään suunnasta. Liitoille on nyt annettava neuvottelurauha. Nyt testataan jälleen kerran, onko maallamme malttia vaurastua.
Säästöt ovat tehneet ja tekevät kipeää. Talouden poikkeuksellisen tiukoista raameista huolimatta olemme onneksi pystyneet tekemään myös parannuksia.
Pienituloisimpien takuueläkettä korotetaan. Omaishoitoa laitetaan vihdoin kuntoon. Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan. Toteutamme perustulokokeilun, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus sovittaa perusturvaa ja työtä paremmin yhteen.
Oikein on myös, että pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään ja suurituloisten verotusta kiristetään. Mitä paremmassa jamassa työllisyys ja taloutemme on, sitä kestävämmin voimme pitää huolta yhteiskuntamme heikoimmista.
Hyvät helsinkiläiset,
Maan päälehti on virittänyt keskustelua aluepolitiikasta puheenjohtajamme Juha Sipilän puoluevaltuustopuheen pohjalta. Itse asiassa en voisi keksiä parempaa paikkaa puolustaa koko maan tasapainoisesta kehittämistä kuin juuri tämä Helsingin ydinkeskusta. Suomi tarvitsee vahvan, toimivan ja kestävästi kasvavan pääkaupungin ja pääkaupunkiseudun. Suomi tarvitsee myös muut kehittyvät kaupunkiseudut ja elävän maaseudun.
Aluepolitiikka ei tarkoita sellaista vastakkainasettelua kuin viime päivinä on nähty. Keskustalle aluepolitiikka on edellytysten luomista kaikkien alueiden menestykselle ja hyvinvoinnille.
Myös elävä elämä on ohittanut jo kauan sitten aluepoliittisen vastakkainasettelun. Samaan aikaan kun kaupungistumiskehitys kiistatta jatkuu, yhä useammat suomalaiset yhdistävät omilla elämänvalinnoillaan kaupungin ja maaseudun parhaat puolet. Kesämökkien muuttaminen ympärivuotisiksi kakkosasunnoiksi on tästä hyvä esimerkki. Etätyön suosio kasvaa. Enemmistö metsänomistajista asuu kaupungeissa. Helsinkiläisten osoittama myötätunto viljelijöiden traktorimarssille kertoo sekin kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelun vanhanaikaisuudesta.
Vahvaa aluepolitiikkaa puoltaa ennen muuta se, mistä uusia työpaikkoja voidaan saada.
Kotimaisten luonnonvarojemme kestävään hyödyntämiseen ja huippuosaamiseen perustuva biotalous on lupaavin mahdollisuus työpaikkoihin. Luonnonvarat ovat maakunnissa. Ne on pystyttävä jalostamaan mahdollisimman pitkälle lähellä. Siinä tarvitaan korkeaa osaamista, mikä puolestaan on yksi keskeinen peruste sille, että koko maassa on myös tulevaisuudessa oltava mahdollisuus eriasteiseen koulutukseen. Ja yhteyksien, teiden, muiden väylien ja verkkoyhteyksien on oltava kunnossa.
Viime päivien keskustelu vahvistaa, että kysymys on myös aatteellisista eroista puolueiden välillä. Keskustan mielestä hyvän elämän edellytykset eivät saa olla postinumerosta kiinni. Meidän on mahdollistettava yhteiskuntapolitiikalla ihmisten omat valinnat siitä, minne itse kukin haluaa kotinsa ja elämänsä rakentaa.
Täällä Helsingissä on monta asiaa, josta paitsi me helsinkiläiset myös kaikki suomalaiset voivat olla ylpeitä. Mutta samalla on tunnustettava, että tämän kaupungin valtapuolueiden harjoittama politiikka on aiheuttanut myös monia ongelmia työttömyydestä palvelujen heikkenemiseen ja asumisen kalleuteen. Näihin Helsingin ja muiden suurten kaupunkien erityisongelmiin on vihdoin saatava aikaan kestäviä ratkaisuja. Siinäkin tarvitaan yhteistyötä.
Hyvät kuulijat,
Parempi tulevaisuus tehdään yhdessä – jokaista meistä tarvitaan. Näillä sanoilla toivotan kaikille teille hyvää vappua!