Hallitusohjelma on poikkeuksellinen taloudellisten linjausten tarkkuudessaan. Käytännössä neuvotteluissa tehdyn työn pohjalta päälinjat ensi vuoden budjettiin ja koko neljän vuoden kehyksiin on luotu.
– On nöyrästi tunnustettava, että olen kokenut itseni pieneksi, mutta uskon että olemme saaneet aikaan sellaisen suunnitelman, jolla Suomi selviää, Sipilä kertoi.
Sipilä muistutti, että Suomen talouden tila on kestämättömällä pohjalla, ja että emme voi tehdä enempää velkaa lastemme maksettavaksi. Käsillä on nyt muutosohjelma.
– Hallituksen tavoitteena on työllistävä, työtä tekevä ja yritteliäs Suomi. Päätökset ovat paikoin kipeitä, ja koskettavat jotenkin jokaista suomalaista.
Sipilä avasi päätettyjä 10 miljardin sopeutustoimia. Suorat säästöt ja vuoteen 2021 vaikuttavien rakenneuudistusten osuus sopeutuksista on 4,5 miljardia euroa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja tuottavuuden lisäämisen sekä kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsiminen muodostavat yhteensä 4 miljardin euron kokonaisuuden.
Näiden lisäksi on 1,5 miljardin euron kokonaisuus, joka pyritään saamaan kasaan työllisyyttä ja kasvua parantamalla. Sen edellytyksenä on yhteiskuntasopimuksen syntyminen. Mikäli tällaista ei saada aikaan, edessä ovat vastaavasti puolentoista miljardin euron lisäleikkaukset.
– Hyvinvoinnin säilyttämiseksi suomalaisten täytyy tehdä enemmän töitä, Sipilä totesi.
Sipilä korosti myös esimerkin voimaa ja yhteisen tahtotilan syntyä muutosten viemiseksi eteenpäin läpi yhteiskunnan.
– Tarvitsemme kohtuuden ja samassa veneessä olemisen viestin. Vetoan syvästi elinkeinoelämän, kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen johtoon. Tarvitaan parempiosaisten ”tupo”, jonka etumerkki on miinusmerkkinen.
Keskustalle tulevat uudessa hallituksessa pääministerin salkun lisäksi elinkeinoministerin, ympäristö- ja liikenneministerin, perhe- ja perusturvaministerin, maa- ja metsätalousministerin, kunta- ja uudistusministerin salkku.
Perussuomalaisille tulevat ulkoministerin, oikeus- ja työministerin, puolustusministerin, sosiaali- ja terveysministerin. Kokoomukselle on sovittu valtiovarainministerin, opetus- ja kulttuuriministerin, sisäministerin sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministerin salkut.