Skip to content

Väkivaltaisia ääriliikkeitä torjuttava pohjoismaisesti

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni nostaa esiin pohjoismaisen yhteistyön tärkeyden ääriliikkeiden toimintaan puuttumisessa. Viime päivinä järkytystä herättäneen väkivaltaisen Suomen Vastarintaliikkeen SVL:n toiminta on osa Ruotsista johdettua Pohjoismaista Vastarintaliikettä.

– Pohjoismainen Vastarintaliike on vahvin Ruotsissa. Siellä liikkeen jäseniä on syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Järjestön tavoitteena on perustaa kaikki Pohjoismaat ja jopa Baltian maat kattava kansallissosialistinen valtio. On selvää, että tällaisen järjestön toimintaan on puututtava myös yhteispohjoismaisesti. On varmistettava, että maiden suojelupoliisien yhteistyö sujuu ja siihen on riittävät valtuudet, Kulmuni sanoo.

– Väkivaltainen toiminta on ehdottoman tuomittavaa ja lainvastaista. Ongelmallista on, jos järjestön tavoitteisiin liittyy väkivaltaa tai sen ihannointia. Keinot puuttumiseen on oltava, joten on välttämätöntä, että äärijärjestöjen toiminnan laillisuus ja niihin kuuluminen arvioidaan, Kulmuni toteaa.

Kulmuni kysyy Pohjoismaiden ministerineuvostolta, miten Pohjoismaat ovat puuttuneet ja aikovat puuttua väkivaltaisiin äärijärjestöihin, ja onko tarkoitus esittää väkivaltaa käyttävien järjestöjen tai niihin kuulumisen kriminalisointia.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetVäkivaltaisia ääriliikkeitä torjuttava pohjoismaisesti