Skip to content

Valtionhoitajasta ihmisten puolueeksi

Sipilä kuvasi politiikka- ja toimintapäivien aluksi keskustalaisille Jyväskylässä viikonloppua edellistä päivää kokemukseksi, jossa itselläkin tulivat rajat vastaan.

– Mielestäni tuollainen toiminta on iljettävää ja läpinäkyvää mielikuvapolitiikkaa, Sipilä suomi hallituskumppaneita.

Hän viittasi siihen, että tiukan paikan tullen keskustan hallituskumppaneilta ei löydy tukea vastuunkantajalle. Lisäksi he haluavat asemoida keskustan nurkkaan, johon se arvoiltaan ei kuulu.

Sipilän alustuksesta innostuneena politiikkapäivien yleisöstä kumpusi muutama kommentti keskustan ja Suomen tulevasta suunnasta. Yksituumaisesti keskustayleisö suhtautuu siihen, että valtionhoitajuudesta on aika siirtyä ihmisten asioiden hoitamiseen.

– Olemme tällä vaalikaudella kantaneet vastuun. Olemme tehneet sen, mitä lupasimme. Seuraavaksi keskitymme huolenpitoasioihin, Sipilä lupasi.

Hän muistutti, että huolenpito tarkoittaa näköaloja lapsille, perheille ja nuorille. Elämänkaareen kuuluu myös arvokas ikääntyminen. Sipilä peräänkuuluttikin konkreettisena asiana linjausta omaishoidon ja työelämän yhdistämisestä.

Jatkossa Suomeen tarvitaan myös sosiaaliturvan uudistus. Keskustalaisen ajattelun mukaan perusturvan pitää olla mahdollistava. Sipilä lupasi keskustan jatkavan perusturvan suurpuolueena.

Yksituumaisesti todettiin, että nyt Suomen kuntoon laittamisen jälkeen keskusta siirtyy valtion asioiden hoitajasta ihmisten asioiden hoitajaksi.

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetValtionhoitajasta ihmisten puolueeksi