Siirry sisältöön

Vanhanen: Koronavirus pidettävä kurissa taloutta ja matkailua sulkematta

Vanhanen Matti ruudunkaappaus puoluekokouksen lähetyksestä
Vanhanen Matti ruudunkaappaus puoluekokouksen lähetyksestä

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen mukaan nyt on huolehdittava, että koronavirus pysyy Suomessa kurissa taloutta ja matkailua sulkematta. Yhtä tärkeää on talouspolitiikan pidemmän aikavälin uskottavuus ja Suomen uudistumiskyky, Vanhanen sanoi Keskustan puoluekokouksessa Oulussa perjantaina.

– Alleviivaan hallituksen kykyä tehdä järkevää, suhdanteisiin sopeutettua elvytyspolitiikkaa vastataksemme kriisin seurauksiin, kykyä palata valtiontalouden kehyskuriin ja tahtoa tehdä työllisyyspäätöksiä, joiden seurauksista hyödymme talouden toipumisvaiheessa ja jotka rohkaisevat investoimaan Suomeen, Vanhanen sanoi.

Hallituksen lunastettava uskottavuutensa päivittäin

Valtiovarainministerin mukaan hallituksen on lunastettava uskottavuutensa joka päivä. Tulevissa päätöksissä hallituksen on Vanhasen mielestä osoitettava samanlaista johtamista kuin keväällä koronaviruksen vastaisissa toimissa.

– Suomi on parhaiden joukossa epidemian hoidossa. Samaan pitää tähdätä tulevaisuuden ratkaisuissa.

Vanhanen alleviivasi, että tässä tilanteessa Suomessa on oltava poliittinen hallitus.

***

Lue koko puhe:

Puhe Keskustan puoluekokouksessa 4.9.2020 Keravalla
(Muutokset puhuttaessa mahdollisia)

Tämä hajautettu kokous kertoo ehkä laajemminkin tulevaisuudesta. Työelämästä ja yrityksistä tulee paljon arvioita, että etätyö jää pysyväksi kehityssuunnaksi. Sillä on laajat vaikutukset asumiseen, monipaikkaisuuteen, asuinpaikkakuntien palvelutarpeisiin, liikenteeseen, verkko-ostoksiin ja toimitilatarpeeseen. Jo 10-20 prosentin etätyöllä on suurempi aluekehitysvaikutus kuin millään aluepoliittisilla toimilla pitkään aikaan. Muutosten suunta on meidän keskustalaisten aatteen kannalta kaikilta seurauksiltaan positiivinen ja toivottava.

Käynnissä olevan kriisin taloudelliset seuraukset ovat syvät. Olemme lähellä vaihetta, jossa terveyskriisi ja siihen suoraan liittyneet taloudelliset seuraukset yrityselämässä saattavat saada rinnalleen omalakisesti etenevän talouskriisin. Valitettavasti ennusmerkit viennin vaikeuksista johtuen ovat ilmassa.

Keväällä valtion resurssit suurella velanotolla riittivät akuutin kriisin seurausten rahoittamiseen. Nyt ollaan vaiheessa, jossa viennin ja matkailun ongelmien seuraukset ratkaisevat millainen kielteinen talouden dominoketju on syntymässä. Epävarmuudessa on lyhyen ajan työnä huolehdittava siitä, että epidemia pysyy kotimaassa kurissa taloutta ja matkailua sulkematta. Yhtä tärkeää on että kykenemme vastalääkkeenä osoittamaan Suomen kyvyn uskottavaan talouspolitiikkaan ja uudistumiskykyyn.

Alleviivaan hallituksen kykyä tehdä järkevää suhdanteisiin sopeutettua elvytyspolitiikkaavastataksemme kriisin seurauksiin, kykyä palata valtiontalouden kehyspäätöksen rajaamaan kehyskuriin ja tahtoon tehdä työllisyyspäätöksiä, joiden seurauksista hyödymme talouden toipumisvaiheessa ja jotka rohkaisevat investoimaan Suomeen.

Kun tiedän, että monet puoluekokousedustajat pohtivat kysymystä hallitusvastuusta, sanon siitä vain seuraavaa: kriisi on sen laatuinen, että jos hallitustyö päättyy, ei se tarjoa nyt mahdollisuutta viettää kuukausia aikaa hallitusneuvotteluissa. Toimitusministeriö ei voi johtaa maata. Poliittinen hallitus tarvitaan välittömästi. Tästä sanomastani ei pidä päätellä mitään muuta viestiä kuin se, että hallituksen on lunastettava uskottavuutensa joka päivä ja tulevissa päätöksissä hallitus osoittaa samaa johtokykyä kuin keväällä nähtiin koronan kansallisessa hoidossa. Suomi on epidemian hoidossa parhaiden joukossa, samaan pitää tähdätä tulevaisuuden ratkaisuissa.

Tämä aika ei ole helppoa Keskustalle, mutta juuri tällaisena aikana tarvitaan sitä yhteistyötä ja tulevaisuutta rakentavaa otetta, jolla Keskusta on historiansa ajan ollut luotsaamassa Suomea. Siinä, missä moni muu pyrkii rakentamaan repivää vastakkainasettelua, meidän vastauksemme on ratkaisujen hakeminen.

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetVanhanen: Koronavirus pidettävä kurissa taloutta ja matkailua sulkematta