Skip to content

Vanhanen: Politiikka ei ole enää rikki

– Sisäpolitiikassa olemme saaneet Suomen pois kuilun reunalta. Isoista asioista, ennen muuta yhteiskuntasopimuksesta, sosiaali- ja terveyspalvelujen ja maakuntauudistuksesta ja valtiontalouden säästöistä, on saatu ratkaisuja aikaan. Vaikka meillä on edelleen ongelmia ratkaistavana, Suomella on suunta parempaan, Vanhanen sanoi lauantaina Keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella.

Vanhasen mukaan Suomen voima on ollut ja on sopimisessa ja yhteistyössä. Yhteiskuntasopimus osoitti, että Suomessa pystytään edelleen sopimaan asioista. Vanhanen antoi työmarkkinaosapuolille ja etenkin ammattiyhdistysliikkeen vastuullisille päättäjille tunnustusta siitä, että ne pystyivät asettamaan Suomen edun muun edelle.

– Työllisyyden parantaminen on yhteinen ja ilman muuta tärkein asia Suomen tulevaisuuden rakentamisessa. Ja mitä paremmin työllisyys nyt saadaan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten yhteistyönä kohenemaan, sitä kestävämmin voimme myös huolehtia yhteiskuntamme eheydestä ja niistä kanssaihmisistä, jotka tukea ja turvaa tarvitsevat., Vanhanen sanoi.

Vanhanen alleviivasi, että vastakkainasettelu sen sijaan ei tuo tähän maahan yhtä työpaikkaa eikä vie Suomea eteenpäin.

– SDP tarkisti vaalikauden alun röykytyksen jälkeen linjaansa ja ryhtyi tukemaan yhteiskuntasopimusta. Hyvä niin. Kaikessa muussa sosiaalidemokraattien politiikka on perustunut vastakkainasetteluun ja ihmisten pelotteluun. Joutuu kysymään, missä on se SDP, jonka kanssa Keskusta aikanaan rakensi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan?

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetVanhanen: Politiikka ei ole enää rikki