Siirry sisältöön

Vanhanen puoluevierailulle Kiinaan

Vanhanen tapaa mm. Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenen Zhao Lejin sekä edustajia Kiinan ulkoasiainhallinnosta että kommunistisen puolueen kansainvälisestä yksiköstä.

– Keskustan tavoitteena on kansainvälisessä puolueiden yhteistyössä edistää etenkin kansainvälistä turvallisuutta, ilmastonmuutoksen hillitsemistä sekä luonnonvara- ja biotaloutta. Kiinassa edistämme osaltamme myös Kiinan ja Suomen välisiä taloudellisia suhteita, Vanhanen sanoo.

Keskustan eurooppalainen ja maailmanlaajuinen puolueryhmä on keskusta- ja liberaalipuolueiden ryhmä. Puolue on sen lisäksi rakentanut yhteyksiä mm. Yhdysvaltain demokraattiseen puolueeseen ja Kiinan kommunistiseen puolueeseen.

– On tärkeää, että myös suomalaisilla puolueilla on laajaa yhteydenpitoa eri ilmansuuntiin. Sillä osaltaan voidaan edistää kansainvälistä vuoropuhelua etenkin tällaisena levottomana ja epävarmana aikana, Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoo.

Ovaska on mukana presidenttiehdokas Vanhasen johtamassa valtuuskunnassa Kiinassa. Valtuuskuntaan kuuluvat myös kansanedustaja Mikko Savola sekä Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän sihteeri Niina Nurkkala.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetVanhanen puoluevierailulle Kiinaan