Siirry sisältöön

Vanhanen: Ymmärretäänkö ongelmien vakavuus?

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät tuloksettomina. Oppositio on SDP:n johdolla valinnut linjakseen kaiken vastustamisen. Media keskustelee toimintatavoista, Vanhanen kirjoittaa.

Vanhasen mukaan hallituksella on varmasti opiksi otettavaa. Etenkin pääministerillä on kuitenkin vastuu siitä, että päätöksiä saadaan aikaan ja että ne myös toteutetaan.

– On tärkeää, että työmark­ki­noilla jatketaan neuvotteluja ja päästään tulokseen. Aikaa on, mutta ei loputtomiin. Keskustalla on määrä­tie­toi­suutta tehdä uudistukset myös lain­sää­dän­nöllä, jos järjestöt eivät pääse tulokseen, Vanhanen kirjoittaa.

SDP:tä Vanhanen muistuttaa siitä, että Suomen ongelmat ovat yhteisiä.

– Vastak­kai­na­set­telu voi olla puolu­e­po­liit­ti­sesti edullista, mutta se ei auta lamasta nousemisessa, Vanhanen kirjoittaa.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetVanhanen: Ymmärretäänkö ongelmien vakavuus?