Siirry sisältöön

Varapuheenjohtaja Annika Saarikko: Perhevapaiden ja työterveyshuollon uudistukset tervetulleita

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

-Hallitus kantaa esitellyillä toimilla vastuutaan Suomesta ja suomalaisista. Ratkaisut eivät ole helppoja, mutta tekemättä jättäminen ei enää ole vaihtoehto. On ymmärrettävää, että nyt esitetyt toimet kirpaisevat ja harmittavat monia. Siksi on tärkeää, että hallitus käy jatkossakin keskusteluja kansalaisten ja työmarkkinajärjestöjen kanssa näistä kipeistä aiheista, toteaa Saarikko,

Saarikko on hyvillään siitä, että kilpailukykypaketti on toteutettu ilman etukäteen mediassa väläyteltyä ajatusta arvonlisäveron korottamisesta. Se olisi koskettanut vaikeimmin juuri pienituloisia ja heikoimmassa asemassa olevia. Työelämäkokonaisuudessa on pyritty hyvään tasapainoon työelämän kiristysten ja joustojen suhteen.

Saarikko muistuttaa, että Keskusta esitti jo ennen eduskuntavaaleja puheenjohtaja Sipilän toimesta oman vaihtoehtonsa perhevapaiden kustannusten tasaisemmaksi jakamiseksi.

-Nyt hallitus päätti nuorten naisten työllistymisen edistämisestä tasaamalla perhevapaista työnantajille aiheutuvia kustannuksia 2500 euron kertakorvauksella. Olen tästä hyvin tyytyväinen, Saarikko sanoo.

Saarikko pitää tervetulleena uudistuksena työelämään myös sitä, että työnantajan on tulevaisuudessa tarjottava yli 20 hengen yrityksessä työterveyshuollon palvelut kuuden kuukauden ajan irtisanomisajan jälkeen.

-Työsuhteen päättyminen on aina on aina erityinen taitekohta ihmisen elämässä. Silloin on tarvetta sekä fyysiselle että henkiselle työterveydelle. Hyvä, että työterveyttä on nyt mahdollisuus hyödyntää tovi myös työsuhteen jälkeen, Saarikko toteaa.

Lue seuraavaksi

Pitääkö olla huolissaan, kysyi Kaikkonen
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa ensimmäisen allekirjoittajan puheessa, että nyt pitää olla huolissaan Suomen velkaantumisesta. Hän totesi, että jos itse olisi nyt pääministeri, hän kutsuisi kaikki puolueet yhdessä etsimään keinoja velkaantumisen taittamiseksi.
4.6.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetVarapuheenjohtaja Annika Saarikko: Perhevapaiden ja työterveyshuollon uudistukset tervetulleita