Skip to content

Viljelijöiden tukalaa tilannetta helpotetaan

Olen tyytyväinen siihen, että hallitus pystyi sopimaan tässä taloustilanteessa tuntuvasta maatalouden kriisipaketista. Viljelijöiden tukalaan tilanteeseen on jo pidempään tarvittu helpotusta.

Kriisipaketin suuruus on yhteensä 50 miljoonaa euroa. Paketilla pystytään tukemaan vaikeuksissa olevia tiloja ja kohdentamaan taloudellista apua etenkin heille, joiden tilannetta kansainväliset pakotteet ja markkinahintojen romahtaminen ovat heikentäneet.

Kriisipaketissa ei ole kuitenkaan kyse pelkästään lisäeuroista, vaan kokonaisuus sisältää ratkaisuja, joilla parannetaan viljelijöiden maksuvalmiutta, tuetaan heidän jaksamistaan mm. lomituspalveluja vahvistamalla sekä parannetaan kotimaisen, puhtaan ruoan asemaa.

Pidemmällä aikavälillä maatalouden kannattavuutta voidaan parantaa vain sillä, että viljelijät saavat tuotteistaan nykyistä oikeudenmukaisemman hinnan. Tässä tarvitsemme vastuullista yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Hallitus on sitoutunut hakemaan myös muita ratkaisuja maatalouden kustannusten alentamiseksi sekä jatkamaan elinkeinoa rasittavan byrokratian purkamista.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetViljelijöiden tukalaa tilannetta helpotetaan