Siirry sisältöön

Keskusta ei usko keskittävään kulttuuripolitiikkaan

 

Eduskunta, lähetekeskustelu valtioneuvoston kulttuuripoliittisesta selonteosta

Keskustan ryhmäpuheenvuoro

Kansanedustaja Hanna Kosonen

(muutosvarauksin)

Kiitos hallitukselle, että toitte eduskuntaan kulttuuripoliittisen selonteon.

Selonteon mukaan pitkän aikavälin kulttuuripolitiikka Suomessa perustuu kulttuuriin muutosvoimana, sen tekijöiden ja sisältöjen olemiseen avainasemassa, siihen, että kulttuuri on jokaisen oikeus ja että kansainvälinen vaikuttavuus syntyy kulttuurista.

Nämä selonteon päätavoitteet ovat kannatettavia.

Selonteossa sanotaan, että yksittäisenä asiakirjana selonteko ei muuta mitään vaan vaatii osapuolten sitoutumista ja toimenpiteiden toteuttamista yhdessä. Tästäkin on helppo olla yhtä mieltä.

Hallitus puhuu yhtä ja tekee toista

Näemme keskustassa tässä kuitenkin kaksi ongelmaa. Ongelmat muodostuvat siitä, että hallitus puhuu toista ja tekee toista.

Ensinnäkin, Orpon hallitus on leikannut rajusti kulttuurista. Teattereilta, orkestereilta, museoilta, festivaaleilta, taidetapahtumista, konserteista, kulttuuriviennistä ja suomalaisten elokuvien tuotannoista on viety toimintaedellytyksiä. Kulttuuripalveluista osa loppuu kokonaan ja toiminta vähenee.

Orpon hallitus myös nosti kulttuuripalvelujen ja kirjojen arvonlisäverokantaa. Pääministeri Orpo on sanonut, että sitä verotetaan enemmän mitä halutaan vähemmän. Hallitus haluaa siis kulttuuripalveluita ja kirjoja vähemmän.

Miten hallitus sitouttaa kuntia ja yksityistä sektoria selonteon tavoitteisiin, jos se itse nakertaa kulttuurialan toimintaa ja pohjaa pois viemällä alalta rahoituksen?

Toiseksi, kulttuuripoliittisen selonteon laatimisessa on kuultu hyvin vähän kenttää ja vaikka puhutaan parlamentaarisesta työskentelystä, ei keskustan käsityksen mukaan parlamentaarisen työn tunnusmerkkejä täytä se, että eduskuntaryhmien puheenjohtajat on kutsuttu kahdeksi tunniksi keskustelemaan kulttuuripolitiikasta.

Jos osalliset aidosti haluttaisiin sitouttaa tavoitteisiin, olisivat toimijat mukana tekemässä ja päättämässä.

On olemassa hallituksen sanojen todellisuus ja tekojen todellisuus, eikä näillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Kulttuuri kasvattaa taloutta ja on hyvinvoinnin perusta

Kulttuuri on hyvinvoinnin perusta, yhteisöjen koossapitävä voima ja osa kansallista turvallisuutta. Kulttuuri kasvattaa taloutta, se on liiketoimintaa ja voimistaa luovaa ajattelua yhteiskunnassa.

Selonteossa kulttuurin monet ulottuvuudet on tunnistettu, samoin kuin poikkihallinnollisuus, mutta eri aloja ei ole kohdeltu tasavertaisesti.

Kulttuuri kuuluu kaikille

Keskustan mielestä kulttuuri kuuluu kaikille.

Kulttuurin alueellisuudesta ja saavutettavuudesta on pidettävä huolta joka puolella Suomea sekä myös kaupunkien sisällä. Selontekoon kaipaamme lisää toimenpiteitä saavutettavuuden osalta.

Kulttuurin ja taiteen avulla vähemmistöt saavat äänensä kuuluviin.

Kulttuurin kautta voimme parantaa ratkaisevasti esimerkiksi maahanmuuttajien kotoutumista, nuorten koheesiota ja poistaa erityisesti ikääntyneiden yksinäisyyttä.

Sivistysvaltiossa ei tarvitse puhua kulttuurin ja taiteen itseisarvosta, koska ymmärrämme, että kulttuuri on identiteettimme perusta.

Kulttuurimenestys vaatii pitkäjänteistä työtä

Suomalainen kulttuuri- ja taide-elämä loistaa omintakeisuudellaan, monimuotoisuudellaan ja kansainvälisellä menestyksellään. Meillä on Aallot, Talvelat, Nightwishit, Ahtilat, Schjerfbeckit, Janssonit ja Seeckit.

Erityisesti maailman johtavat konserttitalot ja oopperat ovat täynnä niin suomalaisia kapellimestareita kuin laulajia ja soittajiakin. Kaija Saariahon oopperan levytys voitti pari viikkoa sitten parhaan oopperalevytyksen Grammy-palkinnon. San Fransiscon sinfoniaorkesteria johti Esa-Pekka Salonen.

Menestys ei ole sattumaa, eikä se ole syntynyt ilman pitkäjänteistä panostusta musiikkikasvatukseen, korkeakoulutukseen, orkestereihin ja oopperaproduktioihin.

Ei nyt, eikä tulevaisuudessa voi ajatella, että mitään kohtaa kulttuurikentästä harventamalla taiteen ja kulttuurin kukoistus voisi Suomessa säilyä ennallaan. Että kansainvälinen menestys olisi itsestäänselvä asia.

Keskusta ei usko keskittävään kulttuuripolitiikkaan.

Tässä maailman ajassa joudumme korostamaan sitä, että taiteen ja kulttuurin tekijöiden on saatava toteuttaa vapaasti tehtäväänsä. Kenenkään muun ei pidä määritellä heidän teostensa sisältöjä, ei varsinkaan poliitikkojen.

Suomi tarvitsee yhteisen kulttuuripoliittisen pitkäntähtäimen näkymän.

Kulttuuri vahvistaa omintakeisuuttamme

Kulttuuriala tarvitsee kaikkien osapuolten sitoutumista sen toteuttamiseen. Se tarvitsee myös hallituksen sitoutumista.

Turvallisuustilanne järkkyy. Nyt juuri on aika vankistaa identiteettiämme, ruokkia omaleimaisuuttamme ja satsata taiteeseen ja kulttuurin.

Jotta meillä on mitä puolustaa.

 

Lue seuraavaksi

Keskusta vetoaa vastuullisen kampanjoinnin puolesta
Kuntaliitto ja puoluesihteerit kutsuvat kaikki mukaan tekemään vuoden 2025 kuntavaaleista onnistuneet ja osoittamaan, että demokratia on edelleen vahvasti yhteiskuntamme perusta. Kunnat ja kaupungit, kuntalaiset ja kuntapäättäjät ansaitsevat laadukkaita päätöksiä ja rakentavan keskusteluilmapiirin.
27.2.2025 / Uutiset
Keskustalla malli: Ikäihmiset ansaitsevat parempaa kuin nyt
Keskusta antaisi hyvinvointialueille nyt lisäaikaa saada taloutensa kuntoon, jotta hoitajia ei tarvitse irtisanoa tai hoivakoteja ajaa alas. Kelakorvaukset Keskusta siirtäisi hyvinvointialueille eikä rahoissa jo valmiiksi rypeville terveysfirmoille. Keskusta toteuttaisi myös omalääkäri- ja -hoitajamallin. Muun muassa nämä keinot kertoi Keskustan kansanedustaja Hanna-Leena Mattila ryhmäpuheessa, kun eduskunnassa keskusteltiin Keskustan jättämästä välikysymyksestä arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta.
25.2.2025 / Uutiset
Keskusta ei usko keskittävään kulttuuripolitiikkaan
Jopa kulttuurin saralla nähdään, että kokoomus-perussuomalaisen hallituksen sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Hallitus leikkaa rajusti palveluita ja vie toimintaedellytyksiä ympäri Suomen teattereilta, orkestereilta, museoilta ja festivaaleilta, huomautti Keskustan Hanna Kosonen Keskustan ryhmäpuheessa eduskunnan puhuessa kulttuuripoliittisesta selonteosta.
24.2.2025 / Politiikka
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotKeskusta ei usko keskittävään kulttuuripolitiikkaan