Skip to content

Elinkeinoministeri Mika Lintilä: Luottamusta talouden elpymiseen pidettävä yllä

Puoliväliriihessä hallitus päätti ratkaisuista, joilla työllisyys- ja talouskäännettä edelleen voimistetaan. Ennen muuta panostamme osaamiseen, tutkimukseen ja viennin edistämiseen sekä helpotamme ihmisten työllistämistä ja työllistymistä.

Kaikki kivet käännetään myös tästä eteenpäin, jotta työllisyys saadaan paranemaan ja Suomen talous vähintään kahden prosentin kasvuun. Tällöin hallitusohjelman kaikki tavoitteet toteutuvat, suomalaiset saavat töitä ja palvelut voidaan tasa-arvoisesti turvata.

Työllisyys- ja talouskäänne ei ole syntynyt itsestään. Katastrofaalisen edellisen vaalikauden jälkeen käänteen aikaansaaminen on edellyttänyt yhtäältä päättäväistä uudistuspolitiikkaa hallitukselta sekä toisaalta poikkeuksellista yhteistyötä yhteiskunta- eli kilpailukykysopimuksesta alkaen.

Ratkaisut yhdessä ovat luoneet ennustettavuutta ja ennen muuta vahvistaneet luottamusta Suomen talouteen. Luottamusta talouden elpymiseen on pidettävä yllä myös tulevaisuudessa. Kriittisen tärkeää Suomen saamisessa nousuun on tulevan syksyn työmarkkinaneuvottelut.

Maltti on nyt valttia työmarkkinoilla, jotta talouden kasvu voidaan turvata. Maltin on koskettava myös työnantajia ja etenkin suurimpien pörssiyritysten johtoa. 100-vuotias Suomi tarvitsee ja ansaitsee lisää investointeja, ei hulppeaa osingonjakoa.

Hallituksen tavoite on, että tulevat neuvottelut toteutetaan niin sanotun Suomen mallin mukaisesti. Suomen mallissa palkat määräytyisivät ensisijaisesti vientialojen mukaan. Keskustassa pidämme tärkeänä, että paikallisessa eli työpaikkasopimisessa voitaisiin edetä tulevalla neuvottelukierroksella.

Paikallisen sopimisen edistyminen olisi myös työntekijöiden etu, kun työpaikoilla pystyttäisiin nykyistä paremmin sopimaan työpaikkojen turvaamisesta, mikäli toimialalla tapahtuu isoja muutoksia. Myös kynnys uusien työpaikkojen luomiseen madaltuisi.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetElinkeinoministeri Mika Lintilä: Luottamusta talouden elpymiseen pidettävä yllä