Skip to content

Hanna Markkanen Keskustan viestintään

hanna markkanen
hanna markkanen

Keskustanuorten puheenjohtajuudesta kaksivuotiskauden päätteeksi luopuva Hanna Markkanen, 26, aloittaa vuoden vaihteessa puoluetoimiston viestintätiimissä. Markkanen tulee puoleksi vuodeksi sijaistamaan viestinnän poliittisen suunnittelijan Matias Ollilan perhevapaata.

Kempeleläinen Markkanen opiskelee Lapin yliopistossa hallintotieteitä ja hän on toiminut aiemmin muun muassa eduskunta-avustajana ja vaalikoordinaattorina.

-Viestintä on vaikuttamista ja onkin upeaa päästä työskentelemään näiden asioiden parissa puoluetoimistolla. Ensimmäisenä asialistalla on tietysti aluevaalit, joissa on tärkeää saada keskustalainen viesti esille ja ihmisten iholle. Aloitan työt intoa puhkuen, Keskustan ja keskustalaisten hyväksi, sanoo Markkanen.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHanna Markkanen Keskustan viestintään