Hannakaisa Heikkinen ja Johannes Kananen: Kuinka eriarvoisuudesta ja köyhyydestä päästään eroon

Suomen nousu ryysyrannasta hyvinvointivaltioksi on historiallinen ja kansainvälinen menestystarina. Toisen maailmansodan jälkeen elintaso nousi nopeasti. Modernin ja demokraattisen yhteiskunnan rakenteet kehittyivät. Ihmisten mahdollisuudet kehittää ja toteuttaa itseään paranivat merkittävästi. Sotien runtelema sukupolvi jätti lapsilleen paremman yhteiskunnan.

Kaikki poliittiset puolueet saavat kunniaa tässä menestystarinassa. Oikeisto huolehti yrittäjyydestä ja taloudesta, vasemmisto solidaarisuudesta ja Keskusta ajoi maaseutuväestön etuja ja ”köyhän asiaa”. Keskustalaista kansanliikettä (entistä Maalaisliittoa) voimme kiittää kaikille kansalaisille kuuluvasta, universaalista perusturvasta.

Sosiaalidemokraateille oli tärkeää luoda työstä palkitseva ansiosidonnainen sosiaaliturva ja keskustalle oli tärkeää luoda kaikille yhtäläinen sosiaaliturva, joka takaa vähimmäistoimeentulon kaikissa elämän tilanteissa kehdosta hautaan.

Koska poliittiset puolueet kykenivät sopimaan uudistuksista, meidän kansalaisoikeuksiimme kuuluvat nyt oikeudet perustoimeentuloon, koulutukseen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Samat oikeudet kuuluvat kaikille, jotka asuvat Suomessa, riippumatta siitä ovatko he rikkaita vai köyhiä, kaupunkilaisia vai maaseudulla asuvia, miehiä vai naisia, nuoria vai vanhoja.

Hyvinvointivaltion perusperiaatteet ovat Keskustalle tärkeitä, koska ne takaavat ihmisille tasavertaiset mahdollisuudet kehittää ja toteuttaa itseään. Tasavertaiset mahdollisuudet (ja myös velvollisuudet) osallistua yhteiskuntaan takaavat sen, että maamme kehittyy parhaalla mahdollisella tavalla.

Nyt yhteiskuntamme on sekä yksilöllistymässä että heittämässä hyvästejä yhtenäiskulttuurisuudelle. Vielä muutama vuosikymmen sitten perinteet ohjasivat ihmisten valintoja ja kaikki lauloivat suvivirttä koulussa. Nyt ihmiset haluavat tehdä itse omat valintansa ja samalla meidän tulee toivottaa tervetulleiksi uusia kulttuureja Suomeen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että luopuisimme vanhoista periaatteista, jotka ovat hyvinvointivaltion menestystarinan taustalla.

Hyvinvointivaltio teki yksilölliset valinnat mahdollisiksi ja tasa-arvon ajatus voi säilyä myös yksilöllistyneessä ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Sosiaalipolitiikan johtoajatuksena tulee olla, että jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin hän on.

Ihmisarvo ei määräydy sosiaalisen aseman, varallisuuden tai minkään muun määreen perusteella. Ihmisarvo ei riipu siitä onko ihminen palkkatöissä vai ei, eikä siitä onko hän sairas vai terve. Ihmisarvo ei riipu siitä mistä päin maailmaa ihminen on muuttanut Suomeen. Ulkomailta Suomeen muuttanut ihminen voi olla hyvä työntekijä tai hyvä veronmaksaja, mutta ennen kaikkea hän rikastuttaa suomalaista yhteiskuntaa pelkällä olemassaolollaan ja omalla ainutlaatuisella elämäntarinallaan – kuten jokainen joka on syntynyt Suomeen.

Yksilöllistyvässä yhteiskunnassa myös työ muuttuu niin, että jako palkansaajiin ja yrittäjiin muuttuu yhä epäselvemmäksi. Pitkät työurat samalla työnantajalla harvinaistuvat. Kaikilta ihmisiltä vaaditaan tulevaisuudessa niitä kykyjä, joita aiemmin vaadittiin yrittäjiltä.

Kyky ideoida uutta toimintaa on ihmisten tärkein voimavara. Ketään ei kuitenkaan jätetä oman onnensa nojaan, koska toimeentulo tulee mitä todennäköisimmin vähitellen irtautumaan työnteosta. Sosiaaliturva tulee kehittymään kohti vähimmäisturvan takaavaa perustuloa. Perustulo pienentää myös yrittäjäriskiä ja helpottaa ihmisen liikkumista palkkatyön ja yrittäjyyden välillä.

Kansalaisoikeudet ja niihin kuuluvat sosiaaliset oikeudet ovat talouden reunaehto – ei päinvastoin. Sosiaaliset oikeudet tulee toteuttaa täysmääräisinä nyt ja tulevaisuudessa riippumatta taloudellisista suhdanteista. Valtion ja yksilön välinen suhde tulee muuttumaan ja viranomaisen rooli muuttuu holhoajasta kanssakulkijaksi ja myötäeläjäksi. Kansalaisoikeuksien ja demokratian perusperiaatteiden tulee kuitenkin säilyä.

Globaali eriarvoisuus on tulevaisuudessa uhka kaikille. Tässä taistelussa paras aseemme on oikeudenmukainen verotus ja toimivat rahoitusmarkkinat. Meidän tulee huolehtia sekä kotimaassa että kansainvälisissä yhteyksissä siitä, ettei yksittäisten kansalaisten tuloja tai yritysten liikevoittoja valu veroparatiisien kautta verotuksemme ulottumattomiin. Rahoitusmarkkinoiden tulee kanavoida pääomaa ihmisten uusien ideoiden toteuttamiseen eikä pörssikupliin. Koko rahan käsite tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Rahan voi tulevaisuudessa nähdä – ei omaisuutena – vaan uuden toiminnan mahdollistajana.

Reilun sadan vuoden aikana puolueessamme köyhän asian ajaminen on seurannut aikaansa ja aina uuden ajan vähäosaisempien toimeentulon puolustamista. Sata vuotta sitten kohderyhmän määrittäminen oli nykyaikaa helpompaa, koska köyhän ja osattoman erotti ihmisjoukosta. Tänä päivänä se ei ole itsestäänselvyys. Tarvitsemme tutkittua tietoa yhteiskuntamme ilmiöiden hahmottamiseksi ja poliittisten linjaustemme tueksi. Tutkittu tieto ei kuitenkaan tuo itsessään oikeudenmukaisuutta päätöksentekoon. Siihen tarvitsemme aatettamme ja rohkeutta toteuttaa sen mukaisia päätöksiä.