Skip to content

Honkonen: Keskusta ei hyväksy kotimaan lentoreittien lopettamista koronan varjolla

Petri Honkonen sininen puku eduskunnassa
Petri Honkonen sininen puku eduskunnassa

-Valtion enemmistöomisteisen Finnairin on kannettava vastuunsa maakuntien elinvoimasta. Tämän kaltaisten ratkaisujen suurimmat kärsijät ovat vientiteollisuus ja matkailu. Keskustassa odotamme, että kotimaan yhteydet palautetaan mahdollisimman pian, linjaa Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen.

Kesäsesonki on alkamassa matkailusektorilla ja koronan pelkokerroin pitää ihmiset matkailemassa kotimaassa, tätä kehitystä tulisi nyt mahdollistaa. On kuitenkin todettava, että korona on ollut Finnairin liiketoiminnalle vakava isku. Honkonen ehdottaakin, että valtio ja Finnair kävisivät vielä keskustelun lentojen priorisoinneista.

-Kotimaan reitit ovat elintärkeitä mm. maakuntien vientiteollisuudelle, sekä matkailulle. Koronatoimet eivät saa johtaa kotimaan reittien pysyvään lakkauttamiseen, Honkonen vaatii.

Honkosen kannanotto liittyy Ylen eiliseen uutiseen Finnairin uusista lentoaikatauluista. Ylen tietojen mukaan esimerkiksi Jyväskylän, Kajaanin, Joensuun, Kokkola-Pietarsaaren tai Kemi-Tornion lentokentillä maaliskuussa alkanut lentotauko jatkuisi vielä vuoden ajan ja mahdollisesti pysyvästi.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHonkonen: Keskusta ei hyväksy kotimaan lentoreittien lopettamista koronan varjolla