Jari Leppä: Maisema pysyy, jos ihmiset pysyvät

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä on tyytyväinen ympäristöministeriön ehdotuksen kriteereihin lähes 60:sta uudesta maisema-alueesta lähinnä Ylä-Lappiin. Määrittelyssä painotetaan luontoa, perinteistä rakennuskantaa ja hoidettua viljelymaisemaa.

– Kulttuurimaisema ja –ympäristö ansaitsevat kaiken arvostuksen. Mikään näistä ei kuitenkaan säily ilman ihmistyötä. Kulttuurimaisema syntyy ympäristötekijät huomioivalla viljelyllä, perinteinen rakennuskanta pysyy yllä huollolla ja vuotuisilla korjauksilla eikä ympäristöäkään voi suojella ilman asianmukaisia ihmisen suorittamia toimenpiteitä, Leppä muistuttaa.

Siksi hänen mukaansa tarvitaan myös maisema-alueilla eläviä ja toimivia ja yrittäviä ihmisiä.

– Ihmisillä pitää olla edellytykset asua, yrittää ja harjoittaa elinkeinojaan näillä alueilla. Museointi ei säilytä perinnemaisemaa, vaan normaali elämä, jossa maisema otetaan oikealla tavalla huomioon. Järkevää toimintaa ja investointeja tämä ei saa estää, Leppä sanoo.

Hän näkee hallituksen biotaloushankkeessa mahdollisuuksia kaikkeen tähän. Biotalouden vahvistuminen niin ruuantuotannon kuin metsänkin hyödyntämisessä tuo monille alueille Suomessa juuri sitä elämää ja toimintaa, jolla myös kulttuurimaisemia säilytetään, pidetään yllä ja kehitetään.

Lue seuraavaksi

Antti Kurvinen: Väljempien vesien Suomeen - maaseudun tyhjeneminen ja kaupunkien tukkeutuminen ei ole luonnonlaki
Tulevaisuudessa jokaisen valtion asiantuntijatehtävässä työskentelevän pitää saada valita itse oma sijoituspaikkansa. Kaikki uudet tehtävät pitää täyttää paikkariippumattomasti. Jos tällaista Suomea haluaa, pitää äänestää Keskustaa. Kuntavaaleissa ja muissakin tulevissa vaaleissa.
28.11.2020 / Uutiset
Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi on valittu Liina Tiusanen
Puoluevaltuusto valitsee syyskokouksensa aluksi puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.
28.11.2020 / Uutiset
Puheenjohtaja Annika Saarikko Keskustan puoluevaltuustossa 28.11.2020
Olen valinnut puheenvuorooni kolme tulevaisuuden isoa asiaa. Keskustelun kautta pureskelemme tänään varmasti montaa muutakin politiikan ruisleipä-asiaa. Tänään puhun koko maan kehittämisestä ja monipaikkaisesta Suomesta sekä sivistyksestä. Ja tietenkin kunnista ja vaaleista. Katson lähelle ja katson kauemmas.
28.11.2020 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetJari Leppä: Maisema pysyy, jos ihmiset pysyvät