Skip to content

Kaikkonen: Ikäsyrjinnän on loputtava!

– Työllisyys on tällä vaalikaudella parantunut tuntuvasti, mutta Suomessa on edelleen noin 250 000 eri-ikäistä ihmistä, jotka syystä tai toisesta ovat pitkään olleet sivussa työnteosta. On näiden ihmisten itsensä sekä koko yhteiskunnan kannalta tärkeää, että mahdollisimman monelle luodaan edellytykset työllistyä, Kaikkonen sanoo.

– Iso osa vielä työttömänä olevista varttuneemmista työnhakijoista on kuitenkin kaikin puolin työkykyisiä ja -haluisia. Työllistymisen esteenä käytännössä on kuitenkin liian monen kohdalla ikä. Ikäsyrjintä on valitettavaa todellisuutta laajemminkin työelämässä. EK:n kesäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan jopa 28 prosenttia yli 55-vuotiaista kokee syrjintää töitä hakiessaan. Tällainen ikäsyrjintä on sairas, järjetön ja kohtuuton ilmiö.

Kaikkosen mukaan on koko yhteiskunnan etu, että työelämään saadaan kaikenikäisiä osaavia työntekijöitä.

– Kyse on ennen muuta työnantajien asenteista. Ikäsyrjinnälle on korkea aika laittaa yhdessä piste. Myös poliittisin päätöksin on tehtävä kaikki mahdollinen, että ikääntyneetkin työttömät pystyvät työllistymään.

– Budjettiriiheen työllisyystoimenpiteitä valmistelevan kansliapäällikkötyöryhmän on syytä ottaa ikäsyrjinnän torjuminen huomioon ehdotuksissaan, Kaikkonen toteaa.

Kaikkonen puhui maanantaina 13.8 maakuntamatkallaan Taipalsaaressa.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKaikkonen: Ikäsyrjinnän on loputtava!