Skip to content

Katri Kulmuni blogissaan: Eheyttä on vaalittava

Yhteiskunnallisten erojen kärjistyminen, kokemus osattomuudesta ja syrjään jäämisen tunne on nostanut ja nostaa Ruotsidemokraattien kaltaisia puolueita.
Ihmisiä ei pidä tästä syyllistää, saati syyttää. Eivät he kansanvallassa äänestä koskaan väärin.

Uskon, että se puolue pärjää huhtikuussa, jonka todellisuus on eniten yhtä suomalaisten todellisuuden kanssa.

Toiseksi, asiasta kuin asiasta on pystyttävä keskustelemaan ja aidosti suvaitsemaan myös erilaisia näkemyksiä.

Arvioidaan, että Ruotsin vaalitulokseen vaikutti keskeisesti ison osan ruotsalaisia näkemys maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta.

Uskon Keskustan linjan maahanmuuttopolitiikassa olevan sellainen, johon suomalaisten enemmistön on helppo yhtyä.

Oikeasti hädänalaisia autetaan, mutta samalla pidetään kiinni suomalaisesta elämänmuodosta ja arvoistamme sekä huolehditaan yhteiskunnan turvallisuudesta.

Kolmanneksi, niin sanottu blokkipolitiikka ei ole Suomen tie – ja voi olla, ettei ole kauan Ruotsinkaan.

Vahvuutemme on pitkään ollut puolueiden kyky tehdä laajasti yhteistyötä. Suomessa hallituksen kokoonpanoon vaikuttavat sekä vaalitulos että puolueiden ohjelmat ja niistä neuvotteleminen.

Tästä on viisasta pitää kiinni myös tulevaisuudessa.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKatri Kulmuni blogissaan: Eheyttä on vaalittava