Siirry sisältöön

Keskustan monipaikkaisuuslinjaus: Keskittämisestä väljempään Suomeen

Annika Saarikko ja Petri Honkonen
Annika Saarikko ja Petri Honkonen

Keskusta esittää uudistuksia, joilla yhä useammalle suomalaiselle mahdollistetaan vapaus valita opiskelu-, työ- ja asuinpaikkansa toiveidensa mukaan. Kohti väljempää Suomea -vaihtoehdossaan puolue tuo esiin konkreettisia toimenpiteitä väljemmän ja hajautetumman Suomen aikaansaamiseksi.

Keskusta haluaa parantaa etätyön edellytyksiä muun muassa nopeiden verkkoyhteyksien ulottamisella koko Suomeen ja veroratkaisuin. Valtion ja kuntien etätyöhön soveltuvissa tehtävissä työntekijän on voitava valita, työskenteleekö hän etänä vai työpaikalta käsin.

Mahdollisuuksia monipaikkaiseen elämään Keskusta lisäisi e-kuntalaisuudella, joka avaisi tietä monikuntalaisuudelle. Keskusta esittää myös etäopiskelun tukemista, arava- ja uudisrakennusohjelmaa maaseudulle sekä liikenneyhteyksien parantamista.

Keskusta katsoo , että muutos väljempään Suomeen mahdollistaa ihmisten toiveiden mukaisen luonnonläheisyyden yhä useammalle – myös isoimmissa kaupungeissa.

Kohti väljempää Suomea -linjauksen valmisteli työryhmä, jota johti Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen.

Koko linjaus on luettavissa täältä>>

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan monipaikkaisuuslinjaus: Keskittämisestä väljempään Suomeen