Siirry sisältöön

Markus Lohi: SDP:n syytä selkeyttää linjaansa – ihmiset kamppailevat pitääkseen työpaikkansa

Markus Lohi
Markus Lohi

Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toivoo selvyyttä pääministeripuolue SDP:n talous- ja työllisyyspoliittiseen linjaan.

-Puoluekokouksessaan SDP ilmoitti olevansa sitoutunut työllisyyden parantamiseen. Tärkeä linjaus. Samalla se on kuitenkin vähentämässä työntekoa, lisäämässä veroja ja jopa lopettamassa laillisen, Suomelle vientituloja tuovan ja ihmisiä työllistävän elinkeinon. Tätä on vaikea ylipäätään ja etenkään tässä tilanteessa ymmärtää.

Lohi muistuttaa, että todella monessa suomalaiskodissa on huolta terveydestä ja toimeentulosta ja epävarmuutta tulevaisuudesta.

Koronaviruksen uudelleen leviäminen pelottaa ihmisiä samalla, kun työttömyys on pahentunut, isoja yt-ilmoituksia tulee kiihtyvällä tahdilla ja Suomen viennin näkymät ovat poikkeuksellisen sameat. Yhä useampi suomalainen kamppailee säilyttääkseen työpaikkansa ylipäätään.

-Puolueilla saa ja pitää olla pidemmän aikavälin tavoitteita. Tässä ja nyt jokaisen hallituspuolueen on kuitenkin työnnettävä kädet saveen ja laitettava asioita tärkeysjärjestykseen. Pääministeripuolueen vastuu on isoin.

-Tautitilanteen hallinnassa pysyminen, työllisyyden parantaminen ja kaikkien pitäminen mukana ovat hallituksen tärkeimmät tehtävät. Ne liittyvät suoraan myös toisiinsa. Koronan torjunnassa on tehtävä yhä enemmän kokonaisarviointia. Rajoitustoimet on mitoitettava siten, että vauriot taloudelle ovat mahdollisimman pienet. Näin yhteiskunta pystytään pitämään toiminnassa ja saamaan niin nuorille kuin lomautetuille ja työttömille töitä. Työ on kestävin tapa torjua eriarvoisuutta ja osattomuutta.

-Tavoite kuuden tunnin työpäivästä kuulostaa työntekijän näkökulmasta ymmärrettävästi mieluisalta. Vastuunkantajien tehtävä on kuitenkin kertoa myös totuus ja esityksen toteuttamiskelpoisuus näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Eduskunta hyväksyi kesäkuussa mm. vanhuspalveluita koskevan lakimuutoksen, joka tuo sitovat hoitajamitoitukset lakiin. Tämä tarkoittaa jo nyt työvoimapulasta kärsivälle alalle tuhansien hoitajan lisätarvetta. Vastuullista olisi kertoa, miten esimerkiksi tämä tarve sovitetaan yhteen kuuden tunnin työpäivään siirtymisen kanssa. Muuten ihmisille annetaan katteettomia lupauksia ja perusteettomia odotuksia, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajanakin toimiva Lohi sanoo.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomen oltava maailman turvallisin maa naisille – lähisuhdeväkivaltaan puututtava nykyistä kovemmin
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii määrätietoisia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ja erityisesti lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi Suomesta.
27.5.2026 / Uutiset
Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMarkus Lohi: SDP:n syytä selkeyttää linjaansa – ihmiset kamppailevat pitääkseen työpaikkansa