Puheenjohtaja Annika Saarikko eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Seinäjoella 25.8.

Arvoisat työkaverit, hyvät median edustajat, rakkaat ystävät,

Jos sallitte, palataan yhdessä muutamia kuukausia ajassa taaksepäin. Tuolloin aika harva keskustaperheen ulkopuolella uskoi mahdollisuuksiimme kesäkuun kuntavaaleissa.

Meille sanottiin, että kymmenen prosenttiakin on tiukassa. Sanottiin, että ainakaan sen eduskuntavaalikannatuksen ette tule pääsemään. Keskustan olemassaolon oikeutuksen kimppuun hyökättiin ennennäkemättömällä voimalla, myös valheilla. Meitä haastettiin koko Suomessa.

Tulimme, hymyilimme ja voitimme moiset väitteet.

Tunnen suurta ylpeyttä, kun voimme yhdessä todeta – selvisimme kunnialla. Näytimme, miten väellämme on sinniä ja voimaa. Näytimme uskoa ja halua puolustaa sekä kehittää kotiseutuja kaikkialla Suomessa. Tuhansien ja tuhansien muiden keskustalaisten paikallispuurtajien ohella jokainen teistä täällä ansaitsee kiitoksen. Hyvin tehty. Sydämen kiitos sinulle.

Nämä olivat hyviä ensiaskeleita edessä olevalla pitkällä yhteisellä matkallamme. Jos joku luulee, että olemme nyt saavutettuun tyytyväisiä, hän erehtyy pahemman kerran.

Me tulemme nousemaan epäilysten ja odotusten yli maakuntavaaleissa. Me teemme sen eduskuntavaaleissa, ja teemme sen myös sitä seuraavissa vaaleissa.

Tämä siksi, että meillä on jotain sellaista mikä kantaa. Meillä on ideologia, aate, periaatteet. Niiden ytimessä on tämä: Me uskomme kotiseutujen Suomeen, paikalliseen Suomeen, joka on yhteenlaskettuna enemmän kuin osiensa summa.

Kahtiajakojen maailmassa ihmiset etsivät syyttelyn sijasta suojaa ja yhteisen hyvän juurta. Näin on kotimaassa ja näin on maailmalla. Aloitan siitä mikä on meitä jokaista lähinnä, koti-Suomesta, kotikonnuista.

Jokainen suomalainen haluaa elää maakunnassa, jossa koko seudun asiat ovat mallillaan. Tämä on keskustan henki, oman maakunnan henki. Väitän että keskustalaiset kuntapäättäjät tuntevat maakuntansa oman puoleen väen paremmin kuin ihmiset toisissa puolueissa.

Keskustan olemus on elää ja puurtaa yhdessä maakunnan väen kesken. Maakuntavaalit ovat meidän vaalimme. Onko kenties jopa niin, että missään muussa puolueessa maakuntavaaleja ei oikein edes ilolla odoteta. Me olemme valmiita taistoon. Kutkuttava tilanne, kokonaan uusi vaali.

Vaalit vahvistavat kansanvaltaa. Sitä kansanvaltaa käytetään päätöksiin, jotka liittyvät ihmisten arjessaan tärkeimmiksi kokemiinsa palveluihin. Terveyskeskuksiin ja hoitajiin, sairaaloihin ja lääkäreihin, perhekeskuksiin, sosiaalitoimeen, paloasemiin. Keskustan tavoite maakuntavaaleissa on selvä: vähintään yksi sote-toimipiste joka kuntaan.

Keskustan voima on maakunnissa. Haluamme kuulla alueilla myös heitä, joille sote on työpaikka, työnantaja. Julkistamme oman visiomme tulevaisuuden maakunnista syyskuun loppupuolella. Kannustan kaikkia teitä kaikkia ehdolle tammikuun vaaleissa.

Hyvät edustajakollegat,

Teitte valtavan työn kuntavaaliehdokkaiden kokoamisessa ja laitoitte itsenne todellisilla ja virtuaalisilla vaalikentillä likoon. Olette tehneet ehdotuksia hallituspolitiikan pöytiin sinnikkäästi koko kauden ajan. Monet niistä ovat päätyneet hallituksen kannoiksi.

Vuoden vaihteen tienoilla ryhmämme jäsenistä koostuva arvokkaan ikääntymisen työryhmä esitti seuraavaa: Hoitajat riittäisivät paremmin, jos erotettaisiin vanhusten hoivatyössä sote-ammattilaisten työ ja muu vanhuksen kaipaama apu ja tuki, kuten siivous ja ruokahuolto nykyistä selkeämmin. Pian eduskuntaan etenevä ikäihmisten palveluita käsittelevä lakiesitys sisältää tämän uudistuksen. Siinä avustavasta henkilökunnasta puhutaan turvahenkilöstönä. Tukea ja turvaa. Tämä on tärkeä uudistus.

Toinen kansanedustajiemme porukka teki ehdotuksen ylivelkaantuneiden aseman parantamisesta, kolmas suomalaisen omistajuuden tukemisesta. Varapuheenjohtaja Honkosen vedolla tehtiin ohjelmapaperi monipaikkaisuudesta koronan jälkeisessä Suomessa. Myös väestöpolitiikan avaukset ja oppisopimuskoulutuksen kehittäminen ovat tästä porukasta lähtöisin. Kaikki nämä ideat saatiin tavalla tai toisella puristettua päätöksiksi kevään kehysriihestä.

Pisin urakkammekin tuli tärkeälle pysäkille. Olemme viimeinkin uudistaneet Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän niin, että jokaiselle suomalaiselle on mahdollista turvata tasa-arvoiset palvelut lompakon paksuudesta tai postinumerosta riippumatta.

Olemme neuvotelleet tasa-arvoisen perhevapaauudistuksen, jossa lasten etu ja perheiden valinnanvapaus ovat johtotähtenämme. Olemme lisänneet perustienpidon määrärahoja. Olemme huolehtineet maatalouden kannattavuudesta ja neuvotelleet suomalaisviljelijän kannalta ennustettavan ja hyvän maatalouspaketin seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi.

Saimme nopeutettua yritysten investointien lupamenettelyjä. Korkeakoulutuksen aloituspaikkoja on lisätty eri puolilla maata. Tietä ja kiskoa on laitettu kuntoon, työttömien palveluita parannetaan.

Nopeaa laajakaistaa rakennetaan lisää. Teollisuuden sähköveroa alennettiin EU:n minimitasolle. Uusiutuvan energian investointeja syntyy eri puolille maata energiatukien vauhdittamana.

Näin toimii kansanliike, joka tekee ja saa aikaiseksi. Sellainen me olemme. Tekijäporukka. Välittäjiä, ei valittajia.

Arvoisat kuulijat,

Uutisia seuraavien suomalaisten mieli täyttyy huolesta Afganistanin tilanteen äärellä. Naisia, lapsia, sotilaita, lentokentän kaaosta. Tietysti mietimme: mitä tämä kaikki tulee tarkoittamaan?

Maailma tulee taas lähelle ja niin surullisella tavalla, että tekee mieli puristaa omat lapset syliin ja toivoa, etteivät he koskaan joutuisi kokemaan mitään sellaista.

Kukaan ei osaa vielä vastata mitä Afganistanin tapahtumat merkitsevät muulle maailmalle, saati Suomelle. Jälleen kerran varmaa on vain epävarmuus.

Yhden asian kuitenkin tiedämme. Emme voi sulkea silmiämme ja sydämiämme humanitaariselta kriisiltä. Se ei ole meidän ihmiskuvamme, se ei ole meidän maailmankuvamme.

Sotien ja kriisien kovimman hinnan maksavat aina lapset, naiset ja äidit.

Naisten oikeuksien koko kuva Afganistanissa on vielä liian hämärä. Sen kuitenkin jo tiedämme, että naiset eivät tule olemaan niitä määrittämässä. Ne eivät siis ole naisten omia oikeuksia – ja silloin ne eivät ole oikeuksia.

Euroopan Unionilla ja koko länsimaisella arvoyhteisöllä on vakava itsetutkiskelun paikka. Afganistan saattaa merkitä rauhanponnisteluissa uuden ajan alkua. Sellaisen puheen uskottavuus, jossa rauhaa rakennetaan jollekin alueelle ulkopuolisten taholta voimakeinoin, on mennyt. Tässä, uuden ajan rauhantyössä Suomella voi jälleen kerran kokoaan suurempi rooli.

Afganistanin lähihistorian ajanlasku ylsi suurin piirtein samoihin ikiin kuin nuori Suomi, sisällissodasta toipunut nuori Suomi, ennen talvisotaa. Meillä kotimaan vapauden puolesta haluttiin taistella. Se tehtiin ankarin uhrauksin. Itsenäisellä Suomella oli itseisarvo.

Miksi Afganistan antautui sittenkin melko nopeasti talebanien edessä? Ehkä siksi, että kokemus omasta, itse rakennetusta, puolustamisen arvoisesta ei ollut juurtunut ihmisiin. Demokratia ei ole tuontitavaraa, se pitää itse elää todeksi. Sitä pitää rakentaa omin käsin, ei vieraan toimesta.

Afganistanissa ei ole voittajia. Afganistanissa ei ollut valtiota eikä kansakuntaa. Kansakunnan rakenteita ei voi tuoda paikalle helikoptereilla eikä sotilastukikohdilla. Kansainvälisen yhteistyön kyky kuulla kritiikin esittäjiä kuluneiden vuosikymmenten aikana oli heikko, niilläkin hetkillä, kun kritiikkiä esittivät pitkän linjan ammattidiplomaatit. Me, koko kansainvälinen yhteisö, olimme liian kiireisiä toisaalla.

Afganistan on kipeä muistutus myös meille kaikille eurooppalaisille ja kaikille suomalaisille. Maa ilman ihmisten välistä luottamusta ja tulevaisuudenuskoa sekä luottamusta instituutioihin, ei ole toimiva kansakunta. Siksi luottamusta instituutioihin ei pidä horjuttaa. Siksi instituutioiden kykyä palvella kansakunnan etua tulee aina olla valmis kehittämään.

Afganistanissa nopeasti eskaloitunut tilanne testasi myös meidän omia instituutioitamme.

Valtioneuvosto esitteli, eduskunta hyväksyi ripeästi ja tasavallan presidentti vahvisti. Näin syntyi päätös lähettää puolustusvoimien suojajoukko evakuointitehtäviin. Päätös oli poikkeuksellinen, mutta tarpeellinen.

Kiitän ulko- ja puolustusministeriöitä, ministereitä Kaikkonen ja Haavisto, puolustusvoimia ja muita viranomaisia ripeästä toiminnasta. Suomi toimi järkähtämättömästi, järjellä ja sydämellä. Tältä osin hallintomme osoitti nopeaa kykyä muuttuvan tilanteen edessä.

Kuten sanoin, emme tiedä mitä kaikkea on edessä. Selvää on, että ensisijaisesti ihmisiä pitää auttaa lähellä omia juuriaan. Jos kävisi niin, Afganistanista tai muusta kriisistä johtuen, että suuret väkimäärät lähtevät liikkeelle, pakenevat kotiseudultaan, meidän on onnistuttava Eurooppana paremmin kuin vuonna 2015.

Hyvät ystävät,

Siteeraan nyt hetken merkittävää ja kaukonäköistä ajattelijaa.
Sitaatti alkaa näin:

”Kärjistyvä ympäristökriisi voidaan pysäyttää vain muuttamalla kansantalouden rakenteita ja teollisuuden tuotantotapoja luonnontaloudellisesti kestävään suuntaan. Vihreys on teollistettava, jotta tuotanto sopeutetaan ympäristön raameihin.

Vihreyden teollistaminen antaa Suomelle kansallisen vision ja luontevan kansainvälisen roolin. Ympäristöteknologia, energiavero ja metsäpolitiikka ovat alueita, joilla Suomi voi hyödyntää myös kansainvälisessä yhteistyössä.”

Sitaatti kiinni.
Kuka kirjoitti näin ja milloin?
Taidan nähdä yleisössä muutaman kokeneen hymynkareen.

Äsken lukemani tekstinpätkä on Keskustan puoluekokouksen kannanotosta vuodelta 1994. Tätä mieltä me olimme melkein 30 vuotta sitten.

Kuten huomaamme, keskusta on ollut Suomen ensimmäinen vihreä puolue ja on sitä vastakin. Syvänvihreitä. Metsänvihreitä. Järkivihreitä.

Näimme jo tuolloin talouskasvun ja ilmastotyön yhteyden. Näimme Suomen mahdollisuudet olla edelläkävijä kasvihuonepäästöjen torjunnassa.

Tätä taustaa vasten voin vakuuttaa, että emme tule jäämään ilmastonmuutoksessa historian väärälle puolelle. Väitän päinvastoin: Keskustan vahtivuorolla on tehty suuria, ehkä merkittävimpiä muutoksia ilmaston ja ympäristön hyväksi.

Huomasin presidentti Niinistön eilisessä puheessa Suurlähettiläspäivillä nostavan esiin ihmisvelvollisuuksien käsitteen. Ihmisellä on oikeuksia, mutta ihmisellä on myös velvollisuuksia, yhteistä vastuuta. Tärkeä näkökulma elämässä laajasti, mutta myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Sama vapauden ja vastuun kytkös kuvaa Keskustan suhdetta kuluttamiseen. Siitä on puhuttu viime aikoina liian vähän, sen takia haluan avata sitä vähän. Arvomaailmamme lähtee kestävästä kuluttajuudesta. Säästäväisyydestä ja kohtuullisuudesta.

Kun muistelette omaa lapsuuttanne, huomaatte, että oma mummo ja vaari olivatkin ilmastosankareita. Tästä oivalluksesta kirjoitti taannoin myös Image-lehti pääkirjoituksessaan.

Ilmastosankari-vaari, kestävän kasvun mummo.

Muistatteko, miten mummolassa rikkimenneet vaatteet paikattiin, rikkimenneet kengät vietiin suutariin ja televisio korjaajalle. Sama pesukone pyöri nurkassa parikymmentä vuotta.

Vaatelainaamot, suutarit ja kodinkonekorjaamot kuuluvat kestävän yhteiskunnan katukuvaan. Keskusta kannattaa toimenpiteitä, joilla tehdään kertakäyttöelektroniikan halpatuonti saastuttavista maista Suomeen ja Eurooppaan kannattamattomaksi. Tässä on työmaata kaikille Suomen edustajille Euroopan parlamentissa.

Länsimainen ja suomalainen yhteiskunta on saavuttanut tavaran määrällä mitattuna korkean tason. Elämme aikaa, jossa joku tienaa leipänsä ammattijärjestäjänä. Laittaa siis toisten romppeet ojennukseen. Tavaran laadun kanssa olemme ajautuneet vakaviin ongelmiin.

Siksi kehotankin meitä kaikkia: Ole ilmastomummo, kestävän kulutuksen vaari.

Hyvät kuulijat,

Keskustan lähtökohtana päästövähennysten toteuttamisessa ovat kasvu ja työllisyys – voimme vähentää päästöjä ja samalla luoda työtä suomalaisiin perheisiin, koko Suomessa.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja talouskasvu, ne ovat viehkeitä yhdessä kuin nuori pari.

Viime aikoina olemme kuulleet puheenvuoroja, joissa ilmastonmuutoksen torjunnan jarruna ovatkin kuulemma suomalaiset maanviljelijät. Tämän haluan haastaa. Harvassa ammatissa ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät yhtä selvästi kuin kuivasta kesästä kärsivän viljelijän heinäpellon laidalla.

Maanviljelijät ja metsänomistajat kyllä tietävät mitä tekevät. He ovat minun ajattelussani kunniapaikalla ilmastonmuutoksen ratkaisijana, eivät syytettyjen penkillä tai jarrumiehiksi leimattuina.

Viljelijät ja metsänomistajat edustavat sitä ryhmää yhteiskunnassa, jotka siivoavat meidän muiden aiheuttamia päästöjä. He ratkaisevat hiiltä sitomalla aikamme kohtalonkysymystä – samalla kun tuottavat ruoan meidän jokaisen pöytään.

Tätä työtä yhteiskunnan pitää tukea. Myös monet kuluttajat ja yritykset ovat kiinnostuneet mahdollisuudesta hyvittää päästöjä tukemalla hiilensidontaa. Hiilensidonnan vahvistamiseksi on luotava toimivat hiilensidontamarkkinoiden pelisäännöt sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Valjastamalla markkinat sitomaan hiiltä ohjataan rahoitusta esimerkiksi peltomaan hiiltä sitovaan käsittelyyn, metsitykseen tai uusien hiiltä kaappaavien teknologioiden käyttöönottoon.

Keskusta katsoo, että kiireellisin toimenpide on tukea toimivan vapaaehtoisen hiilensidontamarkkinan syntymistä. Suomessa lainsäädäntöä on myös uudistettava ripeästi siten, että se tunnistaa vapaaehtoiset hiilikompensaatiot eikä rinnasta niitä esimerkiksi arpajaisiin.

Teen ehdotuksen:
Suomessa yksi mahdollisuus olisi kehittää Ilmastorahastoa siten, että se toimisi alustana hiilipörssille, jonka kautta voitaisiin myös rahoittaa hiilensidontaa.

Myöhemmin hiilipörssi voisi olla osa kansainvälistä päästökauppaa. Aion myös valtiovarainministerinä edistää päästöjen hinnoittelua kansainvälisesti. Kun Amerikka ja Kiina toimisivat samoilla pelisäännöillä kuin eurooppalainen teollisuus jo nyt toimii, markkinat ovat reilumman ja fossiilitalous saadaan historiaan.

Hyvät ystävät,

Vaikka on huolestunut velasta, on syytä kiinnostua myös kasvusta. Kasvu on nimittäin kestävä tapa hoitaa julkista taloutta.

Monesti julkisen talouden tilaa kuvataan velan ja bkt:n suhteena – aikamoista poliittista jargonia. Velan kaikki ymmärtävät, mutta haluan kääntää huomion myös siihen toiseen lukuun, eli bruttokansantuotteeseen, kotimaisen tuotannon arvoon.

Sitä meidän täytyy kyetä kestävällä tavalla kasvattamaan, samalla kun velan kasvua hillitään. Valtio kasvun edellytysten luojana ja yritykset kasvun veturina. Siitä syntyy arvonlisää.

Syksyn budjettiriihen tärkein asia on varmistaa, että työpaikoille löytyy työntekijöitä. Jos ei ole työntekijöitä, ei ole kasvua.

Ilman osaamista meillä ei ole myytävää, vaikka maailmalla olisi kysyntää. Palveluihinkaan ei ole mieltä rakentaa mitoituksia tai takuita, ellei hoito- ja hoivatyölle ole tekijöitä.

Ilman työvoimaa Suomi ei kehity ja silloin myös pohjoismaisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tie menee tukkoon. Kiertäessäni Suomea kuuluu joka maakunnasta sama viesti: osaajista on huutava pula. Yrityksillä olisi halu kasvaa ja työllistää, mutta työ ei vaan löydä tekijäänsä.

Monilla aloilla työvoimapula rajoittaa yritysten kasvua ja toimintaa jopa niin paljon, että joissakin yrityksissä on jouduttu kieltäytymään urakoista osaajien puutteen vuoksi.

Yrityksiin tarvitaan myyjiä, terveyskeskuksiin tarvitaan hoitajia. Mikäli emme tätä yhtälöä ratkaise, nyt käynnistynyt kasvu kuivuu oraalle.

Hyvä eduskuntaryhmä,

Etsisin tähän ratkaisuja nyt neljän polun päästä:

Ensimmäiseksi opiskelijat. Niille, joilla voimia ja halua on, pitää olla mahdollisuus työhön opiskeluiden lomassa. Korotetaan siis tulorajoja opintotuen kyljessä. Toimi olisi määräaikainen kasvun vauhdittaja. Lisätyö ei saisi hidastaa opintojen etenemistä. Saamani ensimmäiset selvitykset myös osoittavat, että tulorajojen nosto todennäköisesti myös vahvistaisi julkista taloutta.

Toiseksi, työn perässä pitää saada tulla maailmalta nykyistä helpommin. Ilman muualta tulevaa osaajien joukkoa tämä maa näivettyy. Omin voimin emme pidä pystyssä hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämän maan pitää kutsua tekijöitä työhön. Myös maahanmuuttajataustaisten yrittäjyydessä on valtavat mahdollisuudet.

Kolmanneksi. Eläkeläiset. Heitä on maassamme ennätysmäärä ja joka päivä enemmän. Vaikka palkka vaihtuu eläkkeeseen, eivät taidot ja into katoa yhdessä yössä. Kun puhutaan osaajapulasta, eläkkeellä on totisesti osaajia. Muutetaan eläkeläisten verotusta reilummaksi heille, jotka vastaanottavat työtä eläkkeen oheen.

Neljänneksi. Tällä kaikella on kytkös myös koronaan. Olemme valinneet korona-strategian, jolla iso osa terveydenhuollon ammattilaisista on kiinni akuutin kriisin hoidossa. Tähän mennessä järeät keinot ovatkin olleet tarpeen, mutta nyt haluan kysyä, miten rajalliset terveydenhuollon voimavarat kohdennetaan jatkossa, kun korona jää keskuuteemme? Olen käynnistänyt kansliapäällikkö Juha Majasen johdolla tehtävän ripeän selvitystyön, jotta työ ja tekijät löytävät nopeammin toisensa. Tehdään tästä budjettiriihessä päätöksiä.

Hyvät kuulijat,

Sanoin vuosi sitten, että haluan Keskustan olevan Suomen myönteisin ja tulevaisuususkoisin puolue. Tarkoitin sitä ja tarkoitan yhä.

Nostan rimaa: haluan myös, että olemme paras puolue ideoimaan ja innostumaan. Kun etsimme itsellemme ja Suomelle suuntaa, emme ylenkatso kenenkään ehdotusta tai politiikan pyrkimystä. Olemme väylä ajatuksille vaikuttaa, uusien inhimillisten keksintöjen versojen kasvaa.

Politiikka on paikka, jossa pitää rohkeasti luoda uutta, saada kokeilla, rakentaa eri tavalla.

Sitä paitsi innostus tarttuu. Toisen ilosta saa aina osan itselleen.

Minä olen juuri nyt innostunut siitä, että Suomessa syntyy lapsia enemmän kuin pitkään aikaan, suunta on kääntynyt. Siinä on toivoa pitkälle ajalle. Olen innostunut siitä, että Suomi kiinnostaa sijoittamisen kohteena ja maakuntiin syntyy nyt työpaikkoja syksyn sienisadon lailla.

Olen innostunut siitä, että tapaamme kasvokkain ja saan oppia tänäänkin jotain uutta. Annatte ajattelemisen aihetta.

Mistä Sinä Artsi olet innostunut työssä juuri nyt? Mistä sinä Hilu olet innostunut juuri nyt? Entä sinä Joonas?

Huomaan pohtivani tätä innostuksen aihetta erityisen paljon ekaluokkalaisen äitinä. Koulupolun alussa kaikki on uutta, jännittävää ja innostavaa. Meillä on eletty näitä päiviä. Kynä teroitetaan, reppu pakataan, läksyt tarkistetaan. Uusia kavereita kohdataan. Yhtenä päivänä sukat kastuivat litimäriksi kengissä kaatosateessa. Ystävä lainasi omat sukkansa. Siitä opimme: varasukat mukaan reppuun.

Ystävät hyvät,

Onko reppu pakattu, kynä terävä ja kaverit ympärillä kasassa? Sukat voi kastua, sadetta taas luvattu. Mutta ei olla sokerista, ollaan sitkosta. Nyt mennään.