Siirry sisältöön

Puheenjohtaja Juha Sipilä: Raskaina aikoina olemme vastuunkantajia

Keskusta Uutiset

Sipilä totesi omaa vastuutaan kaihtamatta, että keskustan suuri tehtävä on uudistaa nyt Suomea. Hän myös haastoi tehtävään mukaan Tampereella salissa istuneet sadat keskustavaikuttajat.

– Esimerkiksi sote- ja maakuntauudistuksesta vallitsee tällä hetkellä hämmennys monessa maakunnassa.

Parhaimmin kuitenkin pärjäävät ne, jotka ottavat nyt asiasta kopin ja ryhtyvät tekemään sitä, Sipilä totesi.
– Istukaa nyt alas yli puoluerajojen ja miettikää maakunnissa, miten lähdette etenemään, Sipilä vetosi.

Sipilä puhui myös keskusta-aatteesta ja muistutti, että ikävätkin asiat toteutetaan kokonaisuutta ja keskustalaista arvopohjaa ajatellen, vaikka siltä ei aina vaikuttaisikaan.
– Ei näitä ikäviä ratkaisuja ilkeyttään tehdä, vaan siksi, että se on välttämätöntä. Vain uudistuksilla ja säästöillä pystymme katkaisemaan velkakierteen ja varmistamaan yhä useammille suomalaisille työpaikan, Sipilä muistutti.

Hän totesi, että yksi keskustalaisista arvoista on ylisukupolvisuus.
– Se tarkoittaa, että emme jätä tuleville sukupolville valtavaa velkataakkaa, Sipilä sanoi.

Sipilä peräänkuulutti puheessaan myös pakolaiskriisin hoitoa. Hänen lääkkeensä oli se, että tärkeintä olisi saada Syyrian tilanne rauhoittumaan.
– Se ei valitettavasti näytä kovin todennäköiseltä pian, Sipilä myönsi kertoen kokemuksiaan saman viikon Syyria-konferenssista Lontoosta.

Sipilä sanoi, että pakolaiskriisiä pitäisi hallita niin, että YK:n pakolaisjärjestön avulla muun muassa Turkkiin saadaan hallittu pakolaisleiri.
– Sieltä voisimme sitten ottaa hallitusti pakolaiskiintiön mukaisesti pakolaisia meille Suomeen.

Sipilä ilmaisi myötätuntonsa todellisten pakolaisten hädälle.
– Kun siellä Lontoossa puhuin muun muassa Jordanian kuninkaan ja Turkin pääministerin kanssa, niin huomasin kyllä, että meillä Suomessa asiat ovat vielä hyvin ja tilanteet ovat hallittavissa.

Sipilän määritelmä oli, että meidän täytyy pitää sydän lämpimänä todellisille hädänalaisille mutta samalla pää kylmänä sen suhteen, että mukana voi olla myös niitä, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa.

Lue seuraavaksi

Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
Kaikkonen: Jättipäiväkotivillitys menossa liian pitkälle
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan ylisuurten päiväkotien ihannoinnissa ollaan menossa liian pitkälle. Viime viikkoina sekä asiantuntijat että vanhemmat ovat julkisuudessa esittäneet runsaasti kritiikkiä suurten päiväkotiyksiköiden yleistymiselle.
1.2.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Juha Sipilä: Raskaina aikoina olemme vastuunkantajia