Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainministerin erityisavustaja
Riikka Pakarinen 18.5.2021
Eduskunta pääsi tänään vihdoin ja viimein äänestämään ja hyväksyi Euroopan unionin ns omat varat, eli käytännössä 7-vuoden rahoituskauden budjetin. Suurin ja äänekkäin keskustelu on käyty päätöksen yhden osan, elvytysvälineen ympärillä. On tärkeää, että keskustelua on käyty pitkään ja perusteellisesti. Kuitenkin nämä viimeisimmät manööverit, joita perussuomalaisten toimesta eduskunnassa näimme, eivät antaneet arvoa demokratialle tai eduskunnan arvovallalle. Itse asiasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tärkeintä olisi, että perusteluissa pysyttäisiin asian osalta faktoissa.
Eduskuntahan antoi EU:n budjetin sekä elpymisvälineen osalta neuvottelumandaatin pääministerille jo viime kesänä. Pääministeri neuvotteli sen mukaisesti. Eduskunnan vaatimat reunaehdot esimerkiksi vastuiden tarkkarajaisuudesta täyttyivät. Jos homma olisi haluttu periaatteellisestikin kaataa, olisi se pitänyt tehdä viime kesänä. Tällöin pääministeri olisi marssinut Eurooppa neuvostoon ja ilmoittanut, ettei hänellä ole mandaattia neuvotella elpymisvälineestä tai Suomi ei sitä hyväksy. Nyt moni asiaa kritisoiva poliitikkokin on ikään kuin vuoden myöhässä.
Tämä omien varojen päätös tulee siis ratifioida jokaisessa jäsenmaassa. Suomi oli yksi viimeisimmistä maista, joissa prosessi tänään saatiin päätökseen. Tästä päätöksestä oli riippuvainen unionin 7-vuoden budjetin voimaantulo, pitäen siis sisällään aluetukien ja maataloustukien sekä tutkimusrahojen maksatuksen.
Sitten niihin faktoihin. Paljon on käyty keskustelua elpymisvälineen ”laillisuudesta” ja perussopimusten mukaisuudesta. Elpymisväline on perussopimusten ja EU-lainsäädännön mukainen; sillä on asianmukainen oikeusperusta (SEUT 122). Elpymisväline ei myöskään riko perussopimuksen no-bailout artiklaa 125, sillä jäsenvaltiot eivät ota tällä välineellä toisten jäsenvaltioiden velkoja vastattavakseen. Kaikissa tilanteissa jäsenmaakohtainen enimmäisvastuu on rajattu ja vastaavasti mikäli jokin jäsenvaltio laiminlöisi maksujaan, säilyy sillä kuitenkin niihin liittyvät maksuvelvoitteet. Toisin sanoen ’velkoja ei anneta anteeksi’.
Elpymisvälineen suhde perustuslakiin on myös ongelmaton, sillä unionille ei anneta uutta toimivaltaa ja elpymisväline ei vaaranna valtion kykyä vastata perustuslaillisista velvoitteistaan. Kun lisäksi varat jaetaan normaaliin tapaan EU-ohjelmien kautta, toteutuu varojen käytössä niin ehdollisuus kuin jälkikäteinen valvontakin.
Toinen polttava kysymys on ollut välineen kertaluontoisuus. Elpymisväline on vastaus poikkeukselliseen ja täysin ennakoimattomaan globaaliin kriisiin. Sen oikeusperusta on SEUT 122 artikla, jonka nojalla väline on väliaikainen, tarkasti rajattu kooltaan ja käyttöajaltaan. Kaikki välineestä tehtävät maksusitoumukset (avustukset ja lainat) jäsenmaille on tehtävä jo vuoden 2023 loppuun mennessä ja vastaavasti maksaa vuoden 2026 loppuun mennessä.
Jos välineen kestoa esitettäisiin jatkettavaksi tai luotaisiin uusi saman tyyppinen väline edellyttäisi tämä jäsenvaltioiden yksimielisyyttä ja vastaavasti päätöksen ratifiointia kaikissa jäsenvaltioissa kuten nytkin. Eli tällä päätöksellä ei luoda uutta järjestelmää tai mitään pysyvää rahajaon mekanismia.
EU:n ottamaa lainaa aletaan lyhentää viimeistään vuonna 2028. Lainat on maksettava kokonaisuudessaan pois vuoteen 2058 mennessä. Suomen tapauksessa lyhennämme tätä lainaa noin 300 miljoonaa euroa vuodessa.
Vertailun vuoksi voidaan todeta, että maksamme EU:n jäsenmaksua vuositasolla noin 2.4 miljardia euroa. Tällä summalla olemme edelleen yksi EU:n pienemmistä nettomaksajista. Eli jos ylipäätään käymme keskustelua tuosta 300 miljoonasta, olisi hyvä pohtia laajemminkin sitä, mitä ja mistä unioniin maksamme ja mitä sieltä saamme takaisin vastineeksi tuolle 2.4 miljardille.
Meneekö elpymisvälineen raha etelä-Euroopan pankeille? Ei mene. Jokainen jäsenvaltio on laatinut selkeän elpymissuunnitelman, jonka komissio hyväksyy. Rahankäytön kriteerit on määritelty hyvin tarkasti ja niiden käyttöä valvotaan.
Jokaisella maalla on myös mahdollisuus pysäyttää yksittäisen maan rahanmaksu, jos epäselvyyksiä havaitaan. Rahoitus edellyttää jäsenvaltioilta konkreettisia uudistuksia, jotka parantavat talouskasvun edellytyksiä. Nämä sisällölliset painotukset ja ehdot ovat nimenomaisesti Suomenkin ajamia ja nk. nettomaksajamaiden yhteisessä intressissä.
Panostukset esimerkiksi digitaalisaatioon ja vihreään kasvuun tulevat luomaan markkinoita myös suomalaisille yrityksille. Nyt on tärkeää, että hankkeet myös Suomessa saadaan käyntiin. Suomen kestävän kasvun ohjelma eli suunnitelma elpymisrahan käytöstä tullaan julkaisemaan toukokuun aikana ja sen valmisteluun on osallistunut niin maakunnat kuin elinkeinoelämä.
Lopuksi vielä yleisestä EU-keskustelusta. Tämä elpymisvälineen ympärillä käyty voimakas keskustelu osoittaa, että tyytymättömyyttä unionia kohtaan on paljon. Tyytymättömyys on ikään kuin patoutunut varmasti monesta asiasta ja purkautui osana elpymisvälinekeskustelua. Elpymisväline yksittäisenä päätöksenä tässä poikkeuksellisessa kriisissä oli perusteltu päätös. Ei helppo, mutta perusteltu.
Se ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että luottamus EU:ta kohtaan ylipäätään on rapistunut. Nyt pitäisi puhua vielä paljon suuremmista periaatteellisimmista kysymyksistä, millaiseen unioniin haluamme kuulua ja miten saamme sen enemmän kansalaisista lähteväksi.
Kansalaiset odottavat EU:lta ennen kaikkea turvaa ja vakautta, sisäistä ja ulkoista. EU:n pitäisikin ottaa entistä itsenäisempää roolia esimerkiksi ulko-ja turvallisuuspolitiikassa.
Unionilla on mahdollisuus saavuttaa yhteistä lisäarvoa esimerkiksi terrorismin torjunnassa, maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä ja ilmastonmuutoksen hillinnässä. Niissä meidän on tehtävä yhdessä enemmän. Myös eteneminen yhteisissä sisämarkkinoissa ja yhteisen kauppapolitiikan vahvistaminen luovat pohjaa vakaammalle talouden kehitykselle ja sitä kautta ihmisten hyvinvoinnille koko EU:n alueella.
Samalla on ratkaistava jopa EU:n sisällä ammottavat arvorailot esimerkiksi suhtautumisessa oikeusvaltioon tai naisten ja tyttöjen oikeuksiin. Tässä soisi EU:n löytävän myös yhtenäisen äänen myös ulospäin.
Samalla kun EU:n jäsenvaltiot tekevät kukin tahoillaan exit-suunnitelmia koronan osalta, tulee meidän aloittaa perusteellinen työ EU:n uudistamiseksi. Se työ tulee tehdä kansalaislähtöisesti, alhaalta ylöspäin. Keskusta tulee olemaan keskustelussa aktiivinen ratkaisujen tuoja ja tulemme kutsumaan myös kansalaiset mukaan talkoisiin. Otsikkomme EU:n kehittämiselle on: ”Ei enemmän EU:ta. Kyllä, parempaa EU:ta.” On pienen maan etu kuulua johonkin suurempaan ja pyrkiä tekemään aktiivista työtä rakenteiden parantamiseksi.