Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) jatkoi Ylen Ykkösaamussa ristiretkeään oman puolueensa hallituksessa sopimaa maakuntauudistusta vastaan.
Helsinkiläisenä joutuu kysymään, milloin pormestari aikoo valta- ja puoluepolitiikan sijaan hoitaa päätyötään eli Helsingin ja helsinkiläisten asioita? Missä ovat Vapaavuoren ratkaisut ongelmiin, jotka tuntuvat helsinkiläisten arjessa?
Asumiskustannukset Helsingissä ovat kohtuuttomia esimerkiksi yksineläville. Kivihiilen poltto Helsingissä jatkuu ja Keskuspuisto ja muut viheralueet ovat uhattuina.
Helsingissä on paljon pitkäaikaistyöttömyyttä, jonot lääkärille ja muihin palveluihin ovat pitkiä ja eri kaupunginosat asukkaineen uhkaavat eriarvoistua. Kohtuuhintaisista asunnoista on pulaa, vaikka aloitteestani toteutuva Raidejokeri tilannetta osaltaan helpottaakin.
Vapaavuori on valmistellut pääkaupungille strategian, jonka tavoite on tehdä Helsingistä maailman toimivin kaupunki. Tavoitteeseen on helppo yhtyä, mutta strategia jää paperitiikeriksi ja tavoite saavuttamattomiin, ellei ihmisten arjen ongelmiin saada ratkaisuja.
Keskusta on valmis yhteistyöhön, vaikka emme ole Helsingissä valtapuolue. Meidän vaihtoehtomme on kestävän kaupunkikehityksen tie, jota asuntoministerinä ajan. Se tarkoittaa esimerkiksi edullisempaa asumista, puhdasta sisäilmaa, viheralueiden säilyttämistä, kiertotaloutta, lisää uusiutuvaa energiaa ja puurakentamista.
Kestävä kaupungin kasvu tarkoittaa myös sitä, että kaupunginosia ja asuinalueita ei päästetä eriarvoistumaan. Ihmisille on annettava lisää vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Vapaavuoren Helsingissä tavallisen helsinkiläisen ääni ei valitettavasti kuulu päätöksenteossa.
Vapaavuoren harjoittama kaupunkien ja muun Suomen vastakkainasettelu on vanhanaikaista ja vahingollista.
Suomi on niin pieni maa, että pärjätäksemme maailmassa meitä ei pidä jakaa kasteihin. Helsinki, muut isot kaupungit, seutukaupungit ja pienemmät kunnat ovat yhdessä Suomi. Yhteistyöllä kaikki voivat voittaa. Helsinki tarvitsee muuta Suomea ja muu Suomi rakasta pääkaupunkiaan.