Skip to content

Odotettu Keskustan eduskuntavaaliristeily tulee taas!

Odotettu Keskustan eduskuntavaaliristeily tulee taas! Kohtaamme laineilla 27.-28. tammikuuta 2023.

Eduskuntavaaliristeily kutsuu mukaan kaikki keskustalaiset. Viking Linen Gabriella-laiva lähtee Helsingistä perjantaina 27.1. klo 17 ja palaa Tallinnasta Helsinkiin lauantaina 28.1. klo 13.

Eduskuntavaaliristeilyn ohjelmassa on koko risteilyn täydeltä ajankohtaiskeskusteluja, seminaareja sekä koulutusta jäsenille, järjestötoimijoille, kunta- ja aluepäättäjille sekä eduskuntavaaliehdokkaille kampanjatiimeineen.

Risteilyohjelma sisältää sopivasti viihdettä ja verkostoitumista. Risteilylle kannattaa kutsua mukaan keskustan toiminnasta kiinnostunut tuttavakin. Luvassa on paljon asiaa ja iloisia kohtaamisia. 

Vaaliristeilyllä mukana ovat mm. puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko, puolustusministeri Antti Kaikkonen, maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen, elinkeinoministeri Mika Lintilä sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli. Puoluejohdosta mukana ovat myös puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ja varapuheenjohtajat Markus Lohi ja Riikka Pakarinen sekä MEP Mauri Pekkarinen. 

Ulkopuolisina asiantuntijoina risteilyn seminaareissa ovat mm. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies, ja MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro, sosiaalipalveluja tarjoavan Hoivatie ry:n toimitusjohtaja Tiina Haanpää, asiantuntija Samuel Salovuori Mieli ry, toimitusjohtaja Jan Erola, Viestintätoimisto Kravat, politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala, Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria-Kaisa Aula, Pohjois-Pohjanmaan aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli, Ajatuspaja Alkion tutkimuspäällikkö Pauliina Maukonen, esiintymiskouluttaja Piia Koriseva ja tyylikouluttaja Ulla Rask.

Risteily on avoin kaikille keskustalaisille ja Keskustan toiminnasta kiinnostuneille, jäsenille, järjestötoimijoille, kunta- ja aluepäättäjille sekä eduskuntavaaliehdokkaille kampanjatiimeineen.

Tule mukaan! Paikkoja on rajallinen määrä.

Varaa paikkasi. Lisätiedot, hinnat ja hyttivaraukset:  www.matkapojat.fi/keskusta

Alustava seminaariohjelma:
www.keskusta.fi/vaaliristeily

Lisätietoja:

 

Suvi Louhelainen

Järjestökehittäjä

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetOdotettu Keskustan eduskuntavaaliristeily tulee taas!